Ensin näin unta, että olin armeijassa apulaiskouluttajana. En kylläkään varusmiehenä, vaan siis kantahenkilökuntaa, mutta varsinaiselle kouluttajalle alamainen. Koulutettavana oli kaksi tyttöä, jotain 18-20-vuotiaita ehkä. Tämä oli rannikkoyksikkö ja osana koulutusta tytöt pantiin mereen istumaan. Oli syystalvi. #
Kouluttaja lähti tauolle, ja minä vapautin kylmästä hytisevät koulutettavat myös lämmittelemään jonnekin sisätiloihin siksi aikaa. Kouluttaja palasi ja alkoi äksyillä minulle, sillä tytöt olisi hänen mukaansa pitänyt pitää meressä myös hänen taukonsa ajan. Sanoin, että noudatan tietysti hänen käskyään jatkossa, mutta tein myös selväksi etten pidä sitä viisaana. #
Paikalla oli myös meitä vanhempi upseeri, ehkä yksikön ylin esimies. Hän oli tietyn amerikkalaisten tv-sarjojen sotilaspampun tyypin edustaja; sellainen, jota Don S. Davis tyypillisesti esittäisi. Kun välikohtaukseni kouluttajaesimieheni kanssa oli ohi, tämä isompi herra ehdotti minulle, että menisimme yhdessä ajamaan partojamme. Käytökseni äskeisessä tilanteessa oli ilmeisesti tehnyt häneen vaikutuksen, ja tunsin sitä, mitä englannin sana vindicated kuvaa paremmin kuin suomen ”voitonriemu”. #
Toisessa unessa olin pienen kaupan kassalla maksamassa ostoksiani, jotka tekivät yhteensä muutaman euron alle satasen. Kassanhoitajana oli Clint Eastwood. Huomasin, että minulla ei ole tarpeeksi rahaa, mutta Eastwood oli sen verran seniili, että kuvitteli minun jo antaneen satasen ja antoi minulle vastarahat sen mukaan. Kassajonossa oli muitakin, enkä halunnut nolata Clint-poloista enkä jäädä selvittelemään asiaa muiden tukkeeksi, joten lähdin, ajatellen, että selvitän asian jotenkin jälkikäteen. #
Kun sitten yritin etäämpänä (jonkinlaisen sermin takana) raapia kokoon ostoksieni maksuun tarvittavia rahoja, ympärilläni olevat läheiset alkoivat hiostaa minua antaen ymmärtää, että olin jujuttanut Eastwoodin ukkoa kassalla tahallani omaksi edukseni. Se teki minut vihaiseksi ja tirvoin jotakuta turpaankin. #
Muokkaukset #
2013-02-28 18.11.35 | 2013-02-28 18.11.35 # |
---|---|
Muuttumaton: Maskuniili | Muuttumaton: Maskuniili |
Poistettu: <a href="http://knowyourmeme.com/memes/overly-manly-man#entry_11392" title="Know Your Meme: Overly Manly Man"><img src=" | Lisätty: <a href="http://knowyourmeme.com/memes/overly-manly-man#entry_11392" title="Know Your Meme: Overly Manly Man"><img src="https://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2013/02/mike-conley.jpg" alt="Mike Conley" width="200" height="268" class="alignright size-full wp-image-20080" /></a> Ensin näin unta, että olin armeijassa apulaiskouluttajana. En kylläkään varusmiehenä, vaan siis kantahenkilökuntaa, mutta varsinaiselle kouluttajalle alamainen. Koulutettavana oli kaksi tyttöä, jotain 18-20-vuotiaita ehkä. Tämä oli rannikkoyksikkö ja osana koulutusta tytöt pantiin mereen istumaan. Oli syystalvi. |
Muuttumaton: Kouluttaja lähti tauolle, ja minä vapautin kylmästä hytisevät koulutettavat myös lämmittelemään jonnekin sisätiloihin siksi aikaa. Kouluttaja palasi ja alkoi äksyillä minulle, sillä tytöt olisi hänen mukaansa pitänyt pitää meressä myös hänen taukonsa ajan. Sanoin, että noudatan tietysti hänen käskyään jatkossa, mutta tein myös selväksi etten pidä sitä viisaana. | Muuttumaton: Kouluttaja lähti tauolle, ja minä vapautin kylmästä hytisevät koulutettavat myös lämmittelemään jonnekin sisätiloihin siksi aikaa. Kouluttaja palasi ja alkoi äksyillä minulle, sillä tytöt olisi hänen mukaansa pitänyt pitää meressä myös hänen taukonsa ajan. Sanoin, että noudatan tietysti hänen käskyään jatkossa, mutta tein myös selväksi etten pidä sitä viisaana. |