Yötön yö

Pirkan kananmunista on tullut minulle kirjaimellisesti painajainen. Jokaisessa 15 kappaleen lootassa on vähintään yksi valmiiksi hajonnut muna. Kääntelen ne kyllä aina kaupassa, mutta aina siellä on se yksi perkele, joka piilottelee hajonnutta syrjäänsä niin, etten sitä näe. Nyt sitten näen öisin jo unia, joissa otan kennosta munan toisensa jälkeen ja jokainen niistä osoittautuu tällä lailla salakavalasti rikkonaiseksi, ja joudun nakkomaan ne kaikki roskiin. #

Muutenkin tuntuu, että pärjäisin paljon paremmin, jos öisin ei tarvitsisi nukkua. Illalla nukkumaan menemisessähän ongelmani aikoinaan ensimmäisenä ilmeni. Siinä oli silloin eniten takana ajatus aamulla heräämisen kammottavuudesta, mutta nyt kun mitään herätystä ei ole, huomaan, että nukkumaan menemisessä on siltikin vielä jotain kammottavaa. #

Jos kaikki toimisi ihan normaalisti niin kuin päivisinkin, voisin esimerkiksi mennä käymään salilla juuri nyt. (Esimerkkinä siitä miltä tämä ajankohta minusta tuntuu, ei siitä kammottavuudesta.) #

Mikä se kammottavuus oikein on? Olen yrittänyt pähkäillä sitä, mutta mitään sen selkeämpää ajatusta en siitä pysty hahmottamaan kuin että se on niin kuin jokin jossain olisi kammottavalla tavalla pielessä, ja minun pitäisi korjata se, koska henkeni riippuu siitä, sen sijaan että yritän vain nukkua. Enkä kuitenkaan voi tehdä mitään, koska en tiedä mikä se on mikä pitäisi korjata. Tai toisin sanoen: se, mikä on rikki, on kokonaan minun kykyjeni ulottumattomissa, enkä siksi pysty korjaamaan mitään vaikka henkeni siitä riippuukin. #

Vertauskuvallisesti sellainen asia voisi olla vaikkapa ilmastonmuutos. Tilanteeni iltaisin vastaa siis sellaista, jossa uskoisin, että ilmastonmuutos saattaa tappaa minut ennen huomisaamua. Minun pitäisi muka mennä nukkumaan, mutta kuinka silloin voi muka nukkua? Enkä tietenkään silti voi tehdäkään yhtään mitään pysäyttääkseni ilmastonmuutoksen. #

Ilmastonmuutos ei oikeasti ole tämä asia minulle. Tarkemmin sanoen sekin on sellainen, mutta se on pikemminkin vain yksi ulkoinen ilmentymä jostain, josta minulla on sisälläni syvempi ja voimakkaampi kokemus kuin mistään: että olen kyvytön minua (ja koko maailmaa) uhkaavien asioiden edessä. #

Tämän takia haluan maapallon tuhoavan komeetan tai zombimaailmanlopun. Sitten maailma olisi muillekin sellainen, jossa minä olen elänyt suunnilleen koko aikuisikäni. #

Vaihtoehtoisesti voisivat kehittää sellaisen lääkkeen, jolla krampannut stressilihas korjataan takaisin reaktiiviseksi, tai vaikka tuhotaan kokonaan. Psykopaattinakin saisin vähemmän tuhoa aikaan kuin se komeetta. Eikä muita vaihtoehtoja ole! Komeetta tai psykopatia! #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!