Tulipa viikonloppuna tehtyä kallis moka, kun ostin tavalliseen tapaani kilon lohifileen, mutten muistanut tarkistaa sen päiväystä. Sunnuntaina sitten sitä avatessani huomasin, että se oli parasta ennen eilinen, ja että se haisi ja näytti jo pilaantuneelta. Ei muuta ku jätekatoksen biojätteisiin ja Siwasta pakastekalaa tilalle. Oli se lohi sentään päiväyksensä takia alehintaista, mutta kirvelee silti köyhän budjetissa, ja sen alehinnan takia nyt oikein erityisesti olisi pitänyt älytä tarkistaa se päiväys. #
Revennyt pohje on ruvennut tässä viime päivinä vihoittelemaan iltaisin ja aamuisin. Päivällä se on ihan kunnossa, mutta illalla makuulle asetuttuani sitä alkaa pakottaa ihan saatanasti. Aamulla särky on jo haihtumaan päin, mutta kun sitten käppäilen salille, perillä taas juilii niin, ettei jalalla tee mieli edes kävellä, saatika ponnistella. Iltaan mennessä särky loppuu ilmaantuakseen sitten tosiaan taas takaisin kun menen maate. #
Olen koukuttunut Youtuben Kerbal Space Program -videoihin. KSP on modernien FPS:ien tavoin niitä pelejä, joita en ikimaailmassa jaksaisi vaivautua opettelemaan pelaamaan itse, mutta joiden pelaamisen katselusta nautin kovasti. Tosin, päinvastoin kuin FPS-videot, KSP-videot vaativat ehdottomasti hyvän selostuksen. Onneksi on Scott Manleyn kaltaisia yli-ihmisiä, jotka osaavat paitsi onnistuneesti suunnitella ja toteuttaa, myös miellyttävästi selostaa megalomaanisen monimutkaisia avaruushankkeita. #
Ei niiden katselu tietysti vedä vertoja oikeiden avaruushankkeiden äksönsiikvenssien seuraamiselle, mutta ihan hyvää korviketta kuitenkin niiden välillä. #
Muokkaukset #
2014-12-30 13.43.15 | 2014-12-30 13.43.15 # |

Muuttumaton: Tulipa viikonloppuna tehtyä kallis moka, kun ostin tavalliseen tapaani kilon lohifileen, mutten muistanut tarkistaa sen päiväystä. Sunnuntaina sitten sitä avatessani huomasin, että se oli parasta ennen eilinen, ja että se haisi ja näytti jo pilaantuneelta. Ei muuta ku jätekatoksen biojätteisiin ja Siwasta pakastekalaa tilalle. Oli se lohi sentään päiväyksensä takia alehintaista, mutta kirvelee silti köyhän budjetissa, ja sen alehinnan takia nyt oikein erityisesti olisi pitänyt älytä tarkistaa se päiväys. | Muuttumaton: Tulipa viikonloppuna tehtyä kallis moka, kun ostin tavalliseen tapaani kilon lohifileen, mutten muistanut tarkistaa sen päiväystä. Sunnuntaina sitten sitä avatessani huomasin, että se oli parasta ennen eilinen, ja että se haisi ja näytti jo pilaantuneelta. Ei muuta ku jätekatoksen biojätteisiin ja Siwasta pakastekalaa tilalle. Oli se lohi sentään päiväyksensä takia alehintaista, mutta kirvelee silti köyhän budjetissa, ja sen alehinnan takia nyt oikein erityisesti olisi pitänyt älytä tarkistaa se päiväys. |
Poistettu: <a href=" | Lisätty: Revennyt pohje on ruvennut tässä viime päivinä vihoittelemaan iltaisin ja aamuisin. Päivällä se on ihan kunnossa, mutta illalla makuulle asetuttuani sitä alkaa pakottaa ihan saatanasti. Aamulla särky on jo haihtumaan päin, mutta kun sitten käppäilen salille, perillä taas juilii niin, ettei jalalla tee mieli edes kävellä, saatika ponnistella. Iltaan mennessä särky loppuu ilmaantuakseen sitten tosiaan taas takaisin kun menen maate. |
Muuttumaton: Olen koukuttunut Youtuben Kerbal Space Program -videoihin. KSP on modernien FPS:ien tavoin niitä pelejä, joita en ikimaailmassa jaksaisi vaivautua opettelemaan pelaamaan itse, mutta joiden pelaamisen katselusta nautin kovasti. Tosin, päinvastoin kuin FPS-videot, KSP-videot vaativat ehdottomasti hyvän selostuksen. Onneksi on Scott Manleyn kaltaisia yli-ihmisiä, jotka osaavat paitsi onnistuneesti suunnitella ja toteuttaa, myös miellyttävästi selostaa megalomaanisen monimutkaisia avaruushankkeita. | Muuttumaton: Olen koukuttunut Youtuben Kerbal Space Program -videoihin. KSP on modernien FPS:ien tavoin niitä pelejä, joita en ikimaailmassa jaksaisi vaivautua opettelemaan pelaamaan itse, mutta joiden pelaamisen katselusta nautin kovasti. Tosin, päinvastoin kuin FPS-videot, KSP-videot vaativat ehdottomasti hyvän selostuksen. Onneksi on Scott Manleyn kaltaisia yli-ihmisiä, jotka osaavat paitsi onnistuneesti suunnitella ja toteuttaa, myös miellyttävästi selostaa megalomaanisen monimutkaisia avaruushankkeita. |