Törmäsin taas viime maanantaina seinään, en kyennyt lähtemään kotoa. Päätin sitten, että se saa luvan johtua siitä että olen tehnyt kovia treenejä edellisviikot (kahta, kolmea tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa), ja nyt tarvitaan kevennystä. Oikeasti väsymykseni oli kylläkin taas vain henkistä laatua, en tuntenut muuta fyysistä väsymystä kuin että olisi tehnyt mieli nukkua tavallista pitempään. Mutta kevennys nyt on muutenkin plasebo, toimiva keino vain sikäli että keventäminen tuntuu siltä että on jokin keino jolla vaikuttaa omaan oloon. #

Pidin sen maanantaipäivän ja seuraavan torstain totaalisina komeroitumispäivinä, ja yritin joka päivä nukkua vähän tavallista enemmän, ja tein lyhyempiä treenejä. Tänä aamuna väsytti vähän vähemmän kuin viime viikolla, mutta vieläkin olisi tehnyt mieli aamukuudelta jatkaa unia, vaikka menin eilen kuudelta nukkumaan. Aiemmin saatoin herätä joskus viideltäkin ihan virkeänä, vaikka olin mennyt nukkumaan kahdeksan maissa. Eikä salilla tekemisissä ollut tänään vieläkään läheskään samanlaista puhtia kuin pari viikkoa sitten. #

Iltaisin on vaikea nukahtaa, sekin on erilaista kuin aiemmin. Aiemmin, silloin kun ei väsyttänyt aamuisin, sammuin aika hyvin heti sänkyyn mentyäni. Nyt päässä pyörii niin kuin aina silloin, kun olen unohtanut ottaa mirtatsapiinin, enkä saa ajatuksia rauhoittumaan muuten kuin miettimällä dinosaurusten joukkotuhoa ja sitä miten pian samanlainen onnenpotku toivottavasti taas maapalloa kohtaa. #

Minulla on jo vuosia ollut sellainen tunne, että sitten, kun huomaan treenien tuloksena olevani kehooni täysin tyytyväinen, tulee loppu. Sitä mikä, minkä ja millainen loppu se on, en tiedä. Luultavasti se vain johtuu siitä, että tiedän motivaationi sitten viimeistään katoavan kokonaan, enkä osaa kuvitella mitään sen jälkeen. Nyt aletaan joka tapauksessa jo olla aika lähellä sitä, kun rasvaprosentti putoaa koko ajan (vaikken edes laihduta, tämäkin vain noudattaa ennustustani), ja varsinkin, kun en täydellisen tyytyväisyyden saavuttamiseksi edellytä itseltäni läheskään mitään kilpabodaritasoa edes. #

Sen lopun lähestymisen tunteenkaan ei kuitenkaan pitäisi laskea vaan pikemminkin nostaa motivaatiotani, sillä loppuahan minä juuri toivonkin. Jos vain suinkin voin sitä joillain omilla toimillani jouduttaa, niin ilman muuta niitä teen. #

Eilen oli veljmiähen kans puhetta muun muassa siitä, että olis hauska tehä joka päivä mitä haluaa. Siinä on kuitenkin minun kohdallani parikin ongelmaa. Ensinnäkään en halua tehdä juuri mitään. Toisekseen, jos nyt ottaisin vaikka sen asian, jota tällä hetkellä vain haluaisin tehdä, eli kitata kahvia ja koodata, terveyteni kestäisi sitä korkeintaan ehkä kaksi vuorokautta. Mutta toisaalta ainakaan nukkuminen ei olisi sitten enää mikään ongelma, kun sen voisi yksinkertaisesti lopettaa kokonaan. #