Nainen tähtää kivellä punaista biljardipalloa kohti nurkkaa Kuvitellaan biljardipöydälle pallo, joka tähdätään kohti nurkkapussia. Kivi osuu palloon, joka lähtee kohti nurkkaa, mutta viime hetkellä kimpoaakin reunalta takaisin. Tehdään uusi lyönti, ja nyt pallo vierii pussiin. #

Sitten luetaan loitsu, jonka seurauksena pallo saa puhekyvyn. Se kertoo äskeisistä tapahtumista näin: ”Kun olin tuolla keskellä pöytää, päätin, että haluan tänne nurkkapussiin. Niinpä lähdin ponnistelemaan tätä kohti, mutta tie ei ollut helppo, ja ensimmäinen yritykseni epäonnistui. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi tänne pyrkimistä, ja niinpä lopulta pääsin kuin pääsinkin tänne.” #

Suhtautuisimme pallon puheisiin luultavasti hieman huvittuneesti ja hyväntahtoisen alentuvasti. Oikeastihan pallo toimi yksinomaan fysiikan determinististen sääntöjen määräämänä! #

Mutta kun pallon tilalla on ihmisaivot, joka on samalla tavalla kulkenut pisteestä A pisteeseen B kohdaten kenties matkallaan vaikeuksiakin, kuuntelemme sen selitystä tapahtuneesta täysin vakavina, ehkä jopa hieman ihaillen: kyllä kyllä, juuri noin se varmastikin tapahtui, juuri päättäväisyytesi ja omien ponnistelujesi ansiosta olet nyt siinä missä olet etkä jossain toisaalla. #

Tapahtumien välillä ei kuitenkaan ole mitään eroa. Pallon liikerata on varmaan kyllä yksinkertaisempi, ja siihen vaikuttaneita tekijöitä vähemmän, mutta aivojen matkaan vaikuttaneet monimutkaisemmat tekijät eivät ole yhtään sen enempää aivojen omaa ansiota kuin pallon matkaan vaikuttaneet tekijät ovat pallon ansiota. Aivoissa on kyllä enemmän sisäisiä vaikuttimia (muisti, ohjelmointi), mutta niitä on myös pallolla (massa, nopeusvektori), eivätkä aivojen sisäiset vaikuttimet nekään ole sen enempää aivojen omaa ansiota kuin vaikkapa pallon massa on pallon ansiota: myös kaikki aivojen sisäiset ominaisuudet ovat samalla lailla persoonattomien syy-seurausketjujen (geenit, ympäristö, historia) tulosta kuin pallon sisäiset ominaisuudet ovat. #

Minä en ole koskaan kelpuuttanut biljardipallon pseudoitsenäisyyttä omakseni. Mitään aitoa itsenäisyyttä sen tilalle en myöskään ole koskaan löytänyt, ja niinpä olen ollut vailla omaa tahtoa jokseenkin koko ajattelukykyisen ikäni. #

Se on varmaan syy siihen, miksi olen aina tuntenut vetoa voimakastahtoisiin naisiin: en ole voinut vastustaa kuvitelmaa, että sellaisen ihmisen sisälle todella kätkeytyy aidosti itsenäisen tahdon mysteeri. Myöhemmin, tätä ajatteluani enemmän itselleni käsitteellistettyäni, olen myös ajatellut, että vaikka vahvatahtoisen naiseni toiminta on sekin todellisuudessa vain pseudoitsenäisyyttä, voin kuitenkin tukea toisen harhaa ja valjastaa itseni välineeksi sen käyttöön. Välinepuolella ovat minun vahvuuteni aina olleet. #