Heräsin kymmentä vailla seitsemän. Väsytti taas. Jalkatreenistä melkoiset DOMSit, liikkuminen on vaikeaa. #

Kävin salilla. Tein hauikset ja selkää ja lopuksi venyttelin vartin verran. Mennessäni oli enemmän porukkaa kuin yleensä aamuisin, mutta viimeisen kolme varttia sain taas olla ypöyksin. #

Kävin kävelyllä (jonka olin näköjään vahingossa mitannut pyöräilynä). Contendeilla tähän mennessä 185 km. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 9-11. Palatessani kävin Prismasta viikonlopun vihannekset ja maidot. #

Pyörän huollosta ei ole kuulunut. Haluaisin kyllä huomenna jo taas tien päälle. #

Kotona jatkoin videoeditointia. Samalla join mukillisen kahvia ja kuuntelin Electronic Grooven numero 643 (The Chef) ja Ibiza Voice Podcastin numero 526 (Danny Howells). Jo kaksi viikkoa peräjälkeen kelpo settejä näiltä kahdelta kanavalta, joilta on pitkän aikaa tullut pelkkää schaibaa! Onko tech-house viimein mennyt pois muodista? Oispaoispaoispa. #

Pelasin vapaakenttää ja katselin MST3k:n Gunslinger-jaksoa ties kuinka monennen kerran. Se on yksi suosikeistani. Now get out of my hall#

Muokkaukset

su 13. elokuuta 2017 19.12.45 su 13. elokuuta 2017 19.12.45
Kävin salilla. Tein hauikset ja selkää ja lopuksi venyttelin vartin verran. Mennessäni oli enemmän porukkaa kuin yleensä aamuisin, mutta viimeisen kolme varttia sain taas olla ypöyksin. Kävin salilla. Tein hauikset ja selkää ja lopuksi venyttelin vartin verran. Mennessäni oli enemmän porukkaa kuin yleensä aamuisin, mutta viimeisen kolme varttia sain taas olla ypöyksin.
Kävin kävelyllä (jonka olin näköjään vahingossa mitannut pyöräilynä). Contendeilla tähän mennessä 185 km. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 9-11. Palatessani kävin Prismasta viikonlopun vihannekset ja maidot.  Kävin kävelyllä (jonka olin näköjään vahingossa mitannut pyöräilynä). Contendeilla tähän mennessä 185 km. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 9-11. Palatessani kävin Prismasta viikonlopun vihannekset ja maidot.
Pyörän huollosta ei ole kuulunut. Haluaisin kyllä huomenna jo taas tien päälle. Pyörän huollosta ei ole kuulunut. Haluaisin kyllä huomenna jo taas tien päälle.
su 13. elokuuta 2017 19.11.45 su 13. elokuuta 2017 19.12.45
Kotona jatkoin videoeditointia. Samalla join mukillisen kahvia ja kuuntelin Electronic Grooven numero 643 (The Chef) ja Ibiza Voice Podcastin numero 526 (Danny Howells). Jo kaksi viikkoa peräjälkeen kelpo settejä näiltä kahdelta kanavalta, joilta on pitkän aikaa tullut pelkkää schaibaa! Onko tech-house viimein mennyt pois muodista? Oispaoispaoispa. Kotona jatkoin videoeditointia. Samalla join mukillisen kahvia ja kuuntelin Electronic Grooven numero 643 (The Chef) ja Ibiza Voice Podcastin numero 526 (Danny Howells). Jo kaksi viikkoa peräjälkeen kelpo settejä näiltä kahdelta kanavalta, joilta on pitkän aikaa tullut pelkkää schaibaa! Onko tech-house viimein mennyt pois muodista? Oispaoispaoispa.
Pelasin vapaakenttää ja katselin MST3k:n Gunslinger-jaksoa ties kuinka monennen kerran. Se on yksi suosikeistani. Now get out of my hall!  Pelasin vapaakenttää ja katselin MST3k:n Gunslinger-jaksoa ties kuinka monennen kerran. Se on yksi suosikeistani. Now get out of my hall!
pe 11. elokuuta 2017 19.39.28 su 13. elokuuta 2017 19.11.45

pe 11. elokuuta 2017 19.38.44 pe 11. elokuuta 2017 19.39.28
Pyörän huollosta ei ole kuulunut. Haluaisin kyllä huomenna jo taas tien päälle. Pyörän huollosta ei ole kuulunut. Haluaisin kyllä huomenna jo taas tien päälle.
Kotona jatkoin videoeditointia. Samalla join mukillisen kahvia ja kuuntelin Electronic Grooven numero 643 (The Chef) ja Ibiza Voice Podcastin numro 526 (Danny Howells). Jo kaksi viikkoa peräjälkeen kelpo settejä näiltä kahdelta kanavalta, joilta on pitkän aikaa tullut pelkkää schaibaa! Onko tech-house viimein mennyt pois muodista? Oispaoispaoispa.  Kotona jatkoin videoeditointia. Samalla join mukillisen kahvia ja kuuntelin Electronic Grooven numero 643 (The Chef) ja Ibiza Voice Podcastin numero 526 (Danny Howells). Jo kaksi viikkoa peräjälkeen kelpo settejä näiltä kahdelta kanavalta, joilta on pitkän aikaa tullut pelkkää schaibaa! Onko tech-house viimein mennyt pois muodista? Oispaoispaoispa.
Pelasin vapaakenttää ja katselin MST3k:n Gunslinger-jaksoa ties kuinka monennen kerran. Se on yksi suosikeistani. Now get out of my hall! Pelasin vapaakenttää ja katselin MST3k:n Gunslinger-jaksoa ties kuinka monennen kerran. Se on yksi suosikeistani. Now get out of my hall!
pe 11. elokuuta 2017 18.37.36 pe 11. elokuuta 2017 19.38.44
2017-08-11 2017-08-11
Heräsin kymmentä vailla seitsemän. Väsytti taas. Jalkatreenistä melkoiset DOMSit, liikkuminen on vaikeaa.  Heräsin kymmentä vailla seitsemän. Väsytti taas. Jalkatreenistä melkoiset DOMSit, liikkuminen on vaikeaa.
Kävin salilla. Tein hauikset ja selkää ja lopuksi venyttelin vartin verran. Mennessäni oli enemmän porukkaa kuin yleensä aamuisin, mutta viimeisen kolme varttia sain taas olla ypöyksin. Kävin salilla. Tein hauikset ja selkää ja lopuksi venyttelin vartin verran. Mennessäni oli enemmän porukkaa kuin yleensä aamuisin, mutta viimeisen kolme varttia sain taas olla ypöyksin.

Responses

Comments are closed.