Heräsin seitsemältä. Väsytti, eikä oikeastaan olisi vielä tarvinnut nousta, mutta ajattelin että parempi silti, jos vaikka pyörän huollosta kuuluu, niin kerkiän sen sitten hakemaan lauantaiaukiolon puitteissa. #
Odottelin JAXAn laukaisevan Michibiki-3:n, mutta sillä oli sään takia NO GOta koko aamun, joten lähdin salille. #
Poljin intervalleja. Jalat eivät enää olleet kipeät tänä aamuna, mutta tuntui silti raskaalta. Näin siitä huolimatta, etten ole tällä viikolla pyöräillyt yhtään, enkä toissapäivänä edes kävellyt, eli lepoa on alla enemmän kuin viikko sitten oli. Keskisykekin oli nyt 5 bpm enemmän kuin viime viikonloppuna, eikä tämä heijastele kovempaa tekemistä, sillä pidän lukua raskaan vaiheen minuutti-rpm:stä ja nyt se jäi useammin 100:sta vajaaksi kuin viimeksi. #
Kotona panin pyykkikoneen pyörimään, kävin suihkussa, tyhjensin pyykkitelineen. Laitoin ruokaa kaksi tuntia (ensi viikon riisipuurot ja tämän viikonlopun salaatti) ja sitten ripustin pyykit pyykkikoneesta kuivumaan. #
Katselin Michibikin laukaisun jälkilähetyksenä. Siellä näköjään koululaiset laskevat lähtölaskennan viimeiset viisi minuuttia, kuinka hienoa! #
Monikohan videolla näkyvistä lapsista on jo kuollut? #
Jos japanilainen PR-emäntä osallistuu kuulantyöntöön, onko hän silloin geishakuulantyöntäjä? #
Tällaisia, hilpeitä ja vain vähän rasistisia terveisiä tänään täältä vihreän kuulan maasta! #