Näin ensin unta, jossa olin talonvahtina yhdessä Pelkosenniemen rupuisista valkoisen roskaväen rivareista. #

Oli talvipimeä enkä saanut ulko-ovea lukkoon vaikka kuinka yritin. (Näitä kodinturvattomuusunia on aina kun joudun päästämään jonkun kotiini.) Minun olisi pitänyt käydä ulkona ruokkimassa talon koira, mutta en löytänyt yksiäkään housuja. Minulla oli vain toppatakki, kun ovikello soi. Ajattelin, että koska ovi ei ole lukossa, sieltä tullaan kohta kuitenkin sisään jos en mene avaamaan, joten menin sitten avaamaan. #

Siellä oli 3-4 pikkutyttöä, joiden tehtävä oli ilmeisesti tuoda minulle se koiranruoka. Koska olin toppatakissa, munasillani, ne tytykäiset olivat ensin vähän huuli pyöreänä, ja repesivät sitten nauramaan. Oh well, sainpahan kuiten koiran eväät. Se ruoka oli sellaisissa halki leikatuissa maitopurkeissa niin kuin ainakin ennen vanhaan koiralle ruoka ruukattiin viedä. #

En ollut vieläkään ehtinyt ratkaista housuongelmaa kun oven takana oltiin jo toistamiseen. Siellä oli aikuisia sentään tällä kertaa, sukulaisia vieläpä, vaikken tiedä vähensivätkö vai lisäsivätkö nämä seikat häpeääni (ala)puolittaisesta alastomuudestani. Neuvoivat kuitenkin kuinka sen oven saa lukkoon. Ei siihen mitään kikkaa kyllä oikeastaan ollut, sitä ovea piti vain paukuttaa ainakin kymmenen kertaa ennen kuin se meni lukkoon. #

Sitten näin toista unta, jossa oltiin yöpymässä jossain liikuntasalin kaltaisessa, luultavasti taas kerran luokkaretkellä (niin kuin suunnilleen joka yö). Muuan poika alemmalta luokalta halusi nukkua selkäpuolellani lusikka-asennossa, ja koska minulla oli vain ohut peitto ja hiukan kylmä, ajattelin että olkoon sitten, kunhan tässä ei varsinaisiin makkaranpiilotusleikkehin ruveta. #

Heräsin kaksikymmentä yli seitsemän. Ei väsyttänyt. #

Kävin pyöräilemässä! Reidet olivat eilisen reissun jäljiltä lähtiessä vieläkin vähän maitohapoilla, mutta olin hyvillä mielin, vaikka meno olikin aika hidasta. Näin aamusta, niin kuin päiväselläkin, on vain se huonous iltaan verrattuna, että useimmissa risteyksissä joutuu pysähtymään valojen takia. Iltaisin autoja on yleensä vähemmän, ja risteysvalot näyttävät kevyelle liikenteelle enimmäkseen vihreätä. #

Palatessani kävin Prismasta viikonlopun vihannekset ja maidot. #

Nykyisillä ketjuilla tähän mennessä yhteensä 129 km. #

Kävin kävelyllä. Kuuntelin Undisclosedin bonusjakson Justice Delayed sekä State v. Gary Mitchum Reeves -tarinan ykkösjakson A Straightforward Case. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 273 km. #

Syönnin jälkeen seurasin NASAn kanavalta TDRS-M:n lähtöä Atlas V:n kyydissä. Se pääsi matkaan puolisen tuntia laukaisuikkunan auettua, kun pieni jäähdytysongelma oli korjautunut. #

Michibiki-3, jonka luulin jo lähteneen, laukaistaankin näköjään vasta huomisaamuna (mikäli sään ja teknologian jumalat sallivat). Se jälkilähetys, jonka katselin, oli kesäkuun alussa laukaistu Michibiki kakkonen. #

Join kolme kupillista kahvia, ja tätä kirjoittaessani kuuntelin Areenalta Konsertteja-ohjelman jaksoa BRQ Vantaa 2017: Ensemble Plus Ultra. #

Raportoin kaupungin palautepalvelussa Kynsilehdon kevyenliikenteenväylälle roikkuvat pihapuut. #

Keitin ensi viikon riisipuurot, paistoin halsterikanan ja venyttelin. Samalla kuuntelin TV7:ltä Passion for Jesusta (170: Kypsän rakkauden sinetti; TV7 ei arkistoi näitä, mutta pannukakkutalon arkistoista löytyy). Hardcore-hihhulointia (tämä porukka lähettää 24/7-ylistysstriimiä) johtavan Mike Bicklen mielikuvituksen liikahduksia luennoiksi puettuna. #

Bicklen tasainen (luentomuistioiden) kappalenumeroiden luettelu luo ohjelmalle omanlaisen, turvallisen rytminsä, samoin kuin se, että ohjelmat alkavat ja loppuvat kylmästi, ikään kuin opetus olisi sekin ikuisesti jatkuvaa, vaikkemme sitä koko ajan näekään. Bicklelläkin on tapana korottaa ääntään, mutta hänen äänensä on (luojan kiitos) vähemmän korviariipivä kuin Mars Hillin Mark Driscollilla. Pääasiassa Bicklen katselu huvittaa minua kuitenkin varmaankin siksi, että minusta hän muistuttaa jostain syystä kovin paljon Homer Simpsonia. #