Nousin varttia vailla seitsemän. Ei väsyttänyt, mutta aamupuuron jälkeen alaselkä tuntui kaipaavan lepoa, joten makoilin vähän aikaa ennen kuin lähdin salille. Sen takia olin ulkona luultavasti juuri niihin aikoihin kun tulipallokin, mutta eihän tuolta talojen ja valojen keskeltä semmoisia näkynyt. #

Tein raskaan jalkatreenin, pitkästä aikaa piti portaissa taas varoa kun meinas jalat lähteä alta. #

Kävin Prismassa. #

Suoristin saunan lämpömittarin. Kävin suihkussa ja sitten leikkasin partani ja tukkani. Ajattelin, että mulla pitäisi olla semmoinen parturin viitta ja karvasuti. Nyt jo keksin, vaikka olen vasta mitä, kohta kaksikymmentä vuotta? leikannut tukkani itte. #

Join viisi kupillista kahvia, koodasin ja kuuntelin Euroradion joulukonserttisarjaa (Helsinki, Nürnberg, Tallinna). #

Responses

Comments are closed.