Nousin kaksikymmentäviisi yli kuusi, ei väsyttänyt. #

Kävin salilla. Tein mavea, reiden koukistuksia, jalkaprässiä ja pohkeita. #

Kotiin tullessani varasin pesutuvan, kävin suihkussa ja vein vaatteet pyykkikoneeseen pyörimään. Söin riisipuuron ja yhden Juustoportin kahvijogurtin. Ihan ok, ei mikään järisyttävän hyvä. #

Ripustin pyykit ja kävelin kylille. Kävin ensin Rotuaarin apteekissa, mutta sielläkään ei ollut piparminttuöljykapseleita. Niinpä kävelin Yliopiston Apteekkiin, jossa nykyaikaisen nettisivuston ansiosta tiesin niitä olevan, ja ostin sieltä. #

Kävellessäni kuuntelin Undisclosedin State v. Willie Veasy -tarinan bonuspäivitysjakson (From the Files of Police Squad), Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 113 (Play It Again, Patch) ja The Trail Went Coldin jakson 4 (Rhonda Hinson). #

Tuo (Undisclosedin kuvailema) Pennsylvanian poliisin ja syyttäjälaitoksen perseily on kyllä melko eeppistä, vituttaa niin paljon että tuskin edes nakkikeitosta olisi apua#

Kävelin kotiin, söin (pussimuusista, kalapuikoista, munista, leivästä ja viilistä improvisoidun) päivällisen ja sitten paistoin loppuviikon porkkanakanan samalla kun kuuntelin Lloyd Evansin videon Pillow Talk – Episode 9 – Watchtower: In Focus (with Kamden Pine). Tätä kirjoittaessani join viisi kupillista kahvia ja kuuntelin Electronic Groovea (669: Prakash, 2/5). #

Iski väsymys, joten katselin The Road Movien (Yle on muka-suomentanut sen Road Movieksi), joka oli oikein hyvä. Meinasin kyllä uupua kesken, mutta puhelingallupkysely tarjosi sopivasti tauon välissä. Luin tästä(kin) aikoinaan Laajakuvasta, ja sen perusteella jo silloin kiinnosti nähdä. #

Kuvakaappaus Road Moviesta: kojelautakamerakuvaa metsäpalon keskeltä (2014/06/17). Tekstitetty repliikki auton matkustajalta: “Missä me ollaan? Voi helskutti!“ #

Muokkaukset #

2018-01-31 19.35.15 2018-01-31 19.35.15 #
Muuttumaton: Ripustin pyykit ja kävelin kylille. Kävin ensin Rotuaarin apteekissa, mutta sielläkään ei ollut piparminttuöljykapseleita. Niinpä kävelin Yliopiston Apteekkiin, jossa nykyaikaisen nettisivuston ansiosta tiesin niitä olevan, ja ostin sieltä.Muuttumaton: Ripustin pyykit ja kävelin kylille. Kävin ensin Rotuaarin apteekissa, mutta sielläkään ei ollut piparminttuöljykapseleita. Niinpä kävelin Yliopiston Apteekkiin, jossa nykyaikaisen nettisivuston ansiosta tiesin niitä olevan, ja ostin sieltä.
Poistettu: Kävellessäni kuuntelin Undisclosedin State v. Willie Veasy -tarinan bonuspäivitysjakson (From the Files of Police Squad), Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 113 (Play It Again, Patch) ja The Trail Went Coldin jakson 4 (Rhonda Hinson). Lisätty: Kävellessäni kuuntelin Undisclosedin State v. Willie Veasy -tarinan bonuspäivitysjakson (From the Files of Police Squad), Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 113 (Play It Again, Patch) ja The Trail Went Coldin jakson 4 (Rhonda Hinson).
Muuttumaton: Tuo (Undisclosedin kuvailema) Pennsylvanian poliisin ja syyttäjälaitoksen perseily on kyllä melko eeppistä, vituttaa niin paljon että tuskin edes nakkikeitosta olisi apua.Muuttumaton: Tuo (Undisclosedin kuvailema) Pennsylvanian poliisin ja syyttäjälaitoksen perseily on kyllä melko eeppistä, vituttaa niin paljon että tuskin edes nakkikeitosta olisi apua.

Responses

1. Trail went cold on kyllä hyvä sitten kun alkukömpelyyksistä selviää. Olin itsekin sen kanssa aluksi vähän epäileväinen, mutta kun tunsin Robin Warderin kirjoittamiensa artikkelien kautta, tiesin että tapauksia miehellä ainakin piisaa joista ammentaa. (ja nyttemminhän sarja on jo niittänyt aika runsaasti mainettakin, joten tekninen taso on tosiaan kohonnut) Erittäin kiinnostavia juttuja Robinilla on kyllä ollut tarjota; olen paria jaksoa vaille TTWC:n jo tehokuunnellut loppuun.

2. Tänään meinasin katkaista jakson kuuntelun kesken, kun Robinin huulten maiskuttelu rupesi niin ärsyttämään. Tämän jakson leikkaus oli kuitenkin muutenkin selvästi epäonnistunut (myös useampia pieleen menneitä ja uudestaan otettuja repliikkejä oli jäänyt pois leikkaamatta), joten panin sen sitten leikkaajan piikkiin.

3. Jos muuten tuntuu siltä ettei TTWC ole sinun juttusi niin rohkenen suositella Generation Why:ta. Ruokavertausta käyttäen se on kuin ravitseva ja oikeaoppinen ateria verrattuna TTWC:n pikaruokaan. Pitkiä, harkittuja keskusteluja niin tutuista kuin tuntemattomistakin tapauksista ilman musiikkia, metahöttöä tai mitään muutakaan kuin suoraa asiaa. Ja arkistoja löytyy jo valtavasti. Olen niitä kuunnellut vähän sieltä täältä, mutta esimerkkinä erittäin kiinnostavasta jaksosta vaikkapa tämä:

http://thegenerationwhypodcast.com/kevin-green-201-generation-why

Eniten kuuntelemani podcast tällä hetkellä.

4. Generation Whynkin nappasin muistaakseni sun suositteluista tilauksiini jo silloin taannoin samalla kun TTWC:nkin, mutten vielä ole ehtinyt sen kimppuun. Podcast-siepparini siis kuitenkin kerää sen jaksoja tuolla taustalla koko ajan ja sarja odottelee vain sitä että pääsen noista tällä hetkellä kuuntelemistani ajan tasalle.

Syöte, jonka Generation Whysta tilasin, ulottuu harmi kyllä taaksepäin vain jaksoon 82 saakka, minähän haluaisin kuluttaa kaiken alusta loppuun.

5. Joo, tuota 82:ta vanhemmat ovat jotenkin kummasti arkistoituna niiden kotisivuilla, eivätkä vissiin minkään syötteen kautta saatavilla. En tiedä miksi juuri tämän kanssa olen itse harpponut eestaas kun yleensä etenen kovin pedantisti, mutta osittain ehkä johtunut siitä että olen poiminut noita eri tilanteisiin keston perusteella – vaihtelevat kolmesta vartista rapiat kahteen tuntiin. Eikä tuo järjestyksessä eteneminen olekaan kertaluontoisiin tapauksiin perustuvassa podissa niin justiinsa…

6. Ahaa, täytyy siis vain vähän koodata että saan ne loputkin sieltä haravoitua!

Tosiaan, eihän tällaisia kuunnellessa edes tarvitsisi edetä järjestyksessä. En vain taas omaa ajattelun jäykkyyttäni ole vain tullut ajatelleeksi sitä vaihtoehtoa. Nuistahan voisinkin hyvin koostaa kävelynmittaisia paketteja.

Comments are closed.