Eilisiltana löysin taas katosta lutikan, taisi olla isoin tähän mennessä kiinni saamistani. #
Näin unta jossa jahtasin Jannen kanssa bugia jostain omisteisesta sisällönhallintajärjestelmästä. #
Nousin vartin yli kuusi, ei väsyttänyt kovin paljon. #
Kävin salilla, tein ojentajat ja rintaa. Aika heikolta tuntui. Lopuksi veivasin taas ellipsiä puolisen tuntia. Kuuntelin The Trail Went Coldin jakson 5 (Terrance Williams and Felipe Santos). #
Veivasin ellipsiä siksi, että oli vähän tavallista enemmän pakkasta (-14) ja ajattelin, etten ehkä jaksa pukeutua kävelylle, mutta sitten se oli juuri se nätti pakkasilma joka kuitenkin houkutteli sinne ulos. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 114-115 ja Cold Case Filesin jakson 28 (The Bow Hunter). Vein muovia keräykseen ja palatessani kävin Prismassa. #
Kotona kävin suihkussa, söin, ja sitten keitin ensi viikon riisipuurot. Join neljä kupillista kahvia, kuuntelin Sibelius-Akatemian vaskiyhtyeiden konsertin ja sitten Muistojen bulevardin jakson Hiljainen kylätie. #
Illalla katselin Rifftraxin House on Haunted Hilliä ja söin Järkisärkeä (tomaatti & yrtit). Jälkimmäinen ihan ok, mutta vähän liian suolaista, eikä missään nimessä vedä vertoja äidin tekemälle purkkikalalle. #
Huomasin, että Rifftraxin jäbät käsittelevät House on Haunted Hilliä vähän pehmoisemmin kuin monia muita elokuvia, taitavat tykätä tuosta kuten minä. Ja onhan sillä sentään 6,9 IMDb-tähteäkin, verrattuna vaikka The Last Slumber Partyn 2,7:ään. #
Muokkaukset #
2018-02-01 19.41.36 | 2018-02-01 19.41.36 # |

Muuttumaton: Kävin salilla, tein ojentajat ja rintaa. Aika heikolta tuntui. Lopuksi veivasin taas ellipsiä puolisen tuntia. Kuuntelin The Trail Went Coldin jakson 5 (Terrance Williams and Felipe Santos). | Muuttumaton: Kävin salilla, tein ojentajat ja rintaa. Aika heikolta tuntui. Lopuksi veivasin taas ellipsiä puolisen tuntia. Kuuntelin The Trail Went Coldin jakson 5 (Terrance Williams and Felipe Santos). |
Poistettu: Veivasin ellipsiä siksi, että oli vähän tavallista enemmän pakkasta (-14) ja ajattelin, etten ehkä jaksa pukeutua kävelylle, mutta sitten se oli juuri se nätti pakkasilma joka kuitenkin houkutteli sinne ulos. Kuuntelin <a href=" | Lisätty: Veivasin ellipsiä siksi, että oli vähän tavallista enemmän pakkasta (-14) ja ajattelin, etten ehkä jaksa pukeutua kävelylle, mutta sitten se oli juuri se nätti pakkasilma joka kuitenkin houkutteli sinne ulos. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 114-115 ja Cold Case Filesin jakson 28 (The Bow Hunter). Vein muovia keräykseen ja palatessani kävin Prismassa. |
Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, söin, ja sitten keitin ensi viikon riisipuurot. Join neljä kupillista kahvia, kuuntelin Sibelius-Akatemian vaskiyhtyeiden konsertin ja sitten Muistojen bulevardin jakson Hiljainen kylätie. | Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, söin, ja sitten keitin ensi viikon riisipuurot. Join neljä kupillista kahvia, kuuntelin Sibelius-Akatemian vaskiyhtyeiden konsertin ja sitten Muistojen bulevardin jakson Hiljainen kylätie. |