Nousin kaksikymmentä yli kuusi (muistaakseni), ei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävin salilla polkemassa intervallit. Aloittaessani oli vielä jalat vähän tönköt, mutta vetreytyivät siitä sitten onneksi heti. Nostin raskaiden osuuksien vastusta 30 % aiemmasta (sikäli kuin kuntopyörän asteikon 10 ja 13 ovat kohdillaan), joten kierroslukemia ei voi suoraan verrata aiempiin, mutta sellaisen 15-20 % vähemmän jaksoin nyt veivata niillä raskailla osuuksilla. Ihan hyvältä, tai siis hyvin pahalta tuntui. Kuuntelin Orionin Speedot kehiin! -lähetyksen alun. #

Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla, mutta sinne ei olisi heti päässyt, joten en varannut vuoroa. Söin riisipuuron ja lähdin kävelylle. Kuuntelin Orionin setin loppuun (Business Cityn Projekti Ultra oli kova, samoin Substancedin Coordinates), sitten Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 164-165. Vein muovia keräykseen ja palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin tullessani kävin taas pyykkituvalla, nyt varasin vuoron. Kotona käväisin suihkussa, sitten vein pyykit pyörimään. Niiden pyöriessä söin päivällisen. Joku oli jättänyt pyykkinsä kuivausrumpuun, joten toin omani tänne ja ripustin. Samalla paistoin ensi viikon kaalihirveää. #

Join yhdeksän kupillista kahvia ja koodasin. Kuuntelin Ajassa soi -jakson Musiikkia Kemptenin kamarimusiikkijuhlilta ja sitten Tapiola Sinfoniettan konsertin#

Illalla paistoin ja söin taas lättyjä. #

Muokkaukset #

2018-03-10 19.57.11 2018-03-10 19.57.11 #
Muuttumaton: Kävin salilla polkemassa intervallit. Aloittaessani oli vielä jalat vähän tönköt, mutta vetreytyivät siitä sitten onneksi heti. Nostin raskaiden osuuksien vastusta 30 % aiemmasta (sikäli kuin kuntopyörän asteikon 10 ja 13 ovat kohdillaan), joten kierroslukemia ei voi suoraan verrata aiempiin, mutta sellaisen 15-20 % vähemmän jaksoin nyt veivata niillä raskailla osuuksilla. Ihan hyvältä, tai siis hyvin pahalta tuntui. Kuuntelin Orionin Speedot kehiin! -lähetyksen alun.Muuttumaton: Kävin salilla polkemassa intervallit. Aloittaessani oli vielä jalat vähän tönköt, mutta vetreytyivät siitä sitten onneksi heti. Nostin raskaiden osuuksien vastusta 30 % aiemmasta (sikäli kuin kuntopyörän asteikon 10 ja 13 ovat kohdillaan), joten kierroslukemia ei voi suoraan verrata aiempiin, mutta sellaisen 15-20 % vähemmän jaksoin nyt veivata niillä raskailla osuuksilla. Ihan hyvältä, tai siis hyvin pahalta tuntui. Kuuntelin Orionin Speedot kehiin! -lähetyksen alun.
Poistettu: Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla, mutta sinne ei olisi heti päässyt, joten en varannut vuoroa. Söin riisipuuron ja lähdin kävelylle. Kuuntelin Orionin setin loppuun (Business Cityn Projekti Ultra oli kova, samoin Substancedin Coordinates), sitten Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 164-165. Vein muovia keräykseen ja palatessani kävin Prismassa. Lisätty: Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla, mutta sinne ei olisi heti päässyt, joten en varannut vuoroa. Söin riisipuuron ja lähdin kävelylle. Kuuntelin Orionin setin loppuun (Business Cityn Projekti Ultra oli kova, samoin Substancedin Coordinates), sitten Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 164-165. Vein muovia keräykseen ja palatessani kävin Prismassa.
Muuttumaton: Kotiin tullessani kävin taas pyykkituvalla, nyt varasin vuoron. Kotona käväisin suihkussa, sitten vein pyykit pyörimään. Niiden pyöriessä söin päivällisen. Joku oli jättänyt pyykkinsä kuivausrumpuun, joten toin omani tänne ja ripustin. Samalla paistoin ensi viikon kaalihirveää.Muuttumaton: Kotiin tullessani kävin taas pyykkituvalla, nyt varasin vuoron. Kotona käväisin suihkussa, sitten vein pyykit pyörimään. Niiden pyöriessä söin päivällisen. Joku oli jättänyt pyykkinsä kuivausrumpuun, joten toin omani tänne ja ripustin. Samalla paistoin ensi viikon kaalihirveää.