Nousin kymmenen yli kuusi, väsytti vähäsen. #

Kävin polkemassa intervallit. Kuuntelin Orionin 30 vuotta museossa ja 26 vuotta laivalla -lähetyksen alun. Ypöyksin sain taas olla ja ihan hyvin kulki. Kummasti vain perse meni littuun. En tiedä johtuiko eilisen ja toissapäivän istumisista, vai olenko saanut pakarat venyteltyä niin pehmeiksi että niissä on pitkästä aikaa tuntoa. #

Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla varaamassa vuoron. Söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 175-176. Palatessani kävin Prismassa. 10 astetta pakkasta, viimaa, aurinkoista. #

Kotona kävin suihkussa, sitten vein pyykit pyykkituvan koneeseen pyörimään. Söin päivällisen ja panin ensi viikon kaalikanan tulille. Välissä kävin siirtämässä rummuttavat pyykit pyykkikoneesta kuivausrumpuun, toin loput tänne ja ripustin. #

Kävelin taas olohuoneen ovenpieleen pahki. Se oli kolmas kerta kun törmäsin samaan pieleen tällä viikolla, tätä ennen näin ei ole käynyt kertaakaan. #

Ruuan valmistuttua hain loput pyykit rummusta ja taittelin kaappiin. Join yhdeksän kupillista kahvia, kuuntelin Roberto Rodriguezin Serenades Show -setit 064-063, Uuden tanssimusiikin listan eilistä jaksoa, ja koodasin. #

Ubuntu kaatui taas, toinen kerta tällä viikolla. #

Illalla söin taas pizzaa ja katselin Rifftraxin The Incredible 2-Headed Transplantia#

Muokkaukset #

2018-03-17 20.26.30 2018-03-17 20.26.30 #
Muuttumaton: Kävin polkemassa intervallit. Kuuntelin Orionin 30 vuotta museossa ja 26 vuotta laivalla -lähetyksen alun. Ypöyksin sain taas olla ja ihan hyvin kulki. Kummasti vain perse meni littuun. En tiedä johtuiko eilisen ja toissapäivän istumisista, vai olenko saanut pakarat venyteltyä niin pehmeiksi että niissä on pitkästä aikaa tuntoa.Muuttumaton: Kävin polkemassa intervallit. Kuuntelin Orionin 30 vuotta museossa ja 26 vuotta laivalla -lähetyksen alun. Ypöyksin sain taas olla ja ihan hyvin kulki. Kummasti vain perse meni littuun. En tiedä johtuiko eilisen ja toissapäivän istumisista, vai olenko saanut pakarat venyteltyä niin pehmeiksi että niissä on pitkästä aikaa tuntoa.
Poistettu: Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla varaamassa vuoron. Söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 175-176. Palatessani kävin Prismassa. 10 astetta pakkasta, viimaa, aurinkoista. Lisätty: Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla varaamassa vuoron. Söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 175-176. Palatessani kävin Prismassa. 10 astetta pakkasta, viimaa, aurinkoista.
Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, sitten vein pyykit pyykkituvan koneeseen pyörimään. Söin päivällisen ja panin ensi viikon kaalikanan tulille. Välissä kävin siirtämässä rummuttavat pyykit pyykkikoneesta kuivausrumpuun, toin loput tänne ja ripustin.Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, sitten vein pyykit pyykkituvan koneeseen pyörimään. Söin päivällisen ja panin ensi viikon kaalikanan tulille. Välissä kävin siirtämässä rummuttavat pyykit pyykkikoneesta kuivausrumpuun, toin loput tänne ja ripustin.