Nousin kuudelta. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Aamupuuron syötyäni nökötin koneella vähän aikaa, leikkasin sormenkynteni, ja sitten lähdin Linnanmaan liikuntahallille. Kuuntelin Someone Knows Somethingin neloskauden kolmannesta jaksosta puolet (The Deer). Perillä tilasin Waltti-korttiini kymmenen kerran sarjalipun. Sen lataamisessa oli kuitenkin jotain ongelmaa, joten respa käski minun käydä salilla ensin ja palata asiaan lähtiessäni. #

Kävin polkemassa intervallit, hohhoo! Siellä oli vain kaksi pyörää ja niistäkin toisessa polkimet ilman remmejä, joten vain yksi käyttökelpoinen. Mutta se oli (molemmat olivat) hieman päivitetty versio samasta mallista jota Force Gymillä (RIP) oli, joten osasin sentään käyttää sitä, eikä vanhasta ohjelmastakaan tarvinnut poiketa. Jätin lämmittelykierroksen väliin, sillä kävelymatka tuonne hallille oli jo sen mittainen (24 minuuttia). #

Kuuntelin SKS:n jakson loppuun, sitten Orionin Kahden tunnin perjantailarppaus -lähetyksen alun. #

Vaikea sanoa miten kulki, sillä pyörän magneetit olivat paljon vahvemmat ja siten vastusnro 10 tuntui yhtä raskaalta jollei raskaammalta kuin entisen salin pyörän 13, ja myös tuon akseli oli entistä paremmassa kunnossa. Vaikealta silti tuntui, enkä saanut sykettä nousemaan yli 160:n.  #

Lähtiessäni menin hakemaan sitä korttia, mutta ei sen lataus ollut onnistunut. Respa kysyi mistä olen korttini hankkinut, mutta enhän minä sitä enää muista. Jouduin sitten ottamaan uuden sieltä (+3 euroa), ja nyt noita on kaksi. #

 #

Hallin kuntosali on paljon Teknopalatsiakin kämäisempi, ja yleisöajat viikolla surkeat, mutta pienempi on hintakin, ja oli nyt tänään ja huomenna sentään aukikin, joten otin tuon nyt sitten tilapäiseksi. #

Kotiin kävellessäni jatkoin Orionin setin kuuntelua. Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla varaamassa vuoron. Kotona söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. Lähtiessäni 9 astetta pakkasta, aurinkoista. Palatessani kävin Prismassa. #

Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen SKS:n Greavette-tarinan viimeiset kaksi jaksoa (D & L ja Jr.). Oi että oli taas hyvä sarja. Erityisen taitava ratkaisu oli paaluttaa alku ja loppu Edeillä Galick (Sr. ja Jr.), jotka olivat selvimmät kaksi elämää suurempaa hahmoa kaikista tässä osallisina olleista. #

Mielenkiintoisesti minusta vanhemman Galickin puheet vaikuttivat sisällöltään enemmän sosiopaattisilta, mutta niiden esitystapa vähemmän, kun taas nuoremmalla ulosannin laatu oli vahvasti sulavanlipevää ja affektiköyhää, vaikka sisällöllään hän maalaili kuvan itsestään heikkona isänsä heittopussina. Puheidensa takia jälkimmäinen tuntui minusta vähemmän todennäköiseltä syylliseltä, mikä luonnollisesti (joskin hieman paradoksaalisesti) merkitsee juurikin päinvastaista. #

Mutta vaikka molemmatkin olisivat sosiopaatteja, se ei tietenkään tarkoita, että syyllisen täytyy olla jompikumpi heistä. #

Kotona kävin suihkussa, vein pyykit tuvalle pyörimään ja söin päivällisen. Kävin siirtämässä rummuttavat rumpuun, toin loput tänne ja ripustin. Paistoin ensi viikon kaalikanan, mutta se kana alkoi haista siinä pannulla sulaessaan niin helvetin pahalta, että oli pakko uskoa sen menneen pilalle. Vein koko paskan molokiin. Joudun ottamaan saman ruuanlaittorumban ylihuomenna uusiksi. #

Kana oli alelaputettua, mutta olin pakastanut sen heti kotiin tuotuani. Edellisen kerran näin kävin ehkä noin vuosi sitten, ja sen jälkeen olinkin tähän asti ostamatta noita alelaputettuja. En kerrasta uskonut, mutta kaksi kertaa riittää, enempis en osta. #

Hain loput pyykit kuivausrummusta ja taittelin kaappiin. Tätä kirjoittaessani join yhdeksän kupillista kahvia ja kuuntelin Hannu Af Ursinin biisejä Soundcloudista (varsin letkeää). #

Illalla söin taas pizzaa. Tarkoitus oli syödä enemmänkin, mutta eihän tässä taas saatana kerkiä. Aamusta asti olen ollut normaalista aikataulusta jäljessä tuon liikuntahallin myöhäisen aukeamisen takia. Enkä edes muistanut ostaa sihijuomaa (enkä jaksa hakea Salesta). #

Rifftraxin This is Hormelia katsellessani mietin, että minä sitten kyllä tykkään katsella teollisuusautomaatiota työssään. Ei kai kummakaan, sehän on melkein kuin konemusiikin visuaalinen vastine. Muistelen haikeudella sitä jokunen vuosi (tai vuosikymmen) sitten telkkarissa esitettyä dokkaria, joka koostui pelkästään pitkistä teollisen ruuantuotannon eri vaiheita näyttävistä otoksista (ehkä Unser täglich Brot, engl. Our Daily Bread). #