Illalla olin nukahtamaisillani, ja unessa näin jonkin tosi hilpeän Youtube-videon Australiasta. Heräsin kun en saanut henkeä nauraakseni, koska nenä oli tukossa. #

Nousin seitsemältä. Väsytti vähäsen. #

Kävelin salille. Venyttelin 50 minuuttia, sitten tein kevennetysti rintaa ja ojentajia. Kävelin kotiin. Kotona söin riisipuuron ja pari appelsiinia, sitten lähdin kävelylle. Kävelyillä tänään kuuntelin pelkästään The Trail Went Coldia.1 #

Navakkaa, kylmää tuulta, aurinkoista. Eletroniikkatielle vievän alituksen kohdalla oli radalle pysähtynyt koivuilla lastattu tavarajuna. Muurahaispuiston vesimyyrä meloi taas tänään ojassaan, nyt ojan Muurahaistien viertä kulkevaa haaraa länteen päin. #

Kotona panin ensi viikon riisipuuron tulille. Keitin tattari-riisi-vihanneslisuketta päivälliselle ja söin. Keitin riisipuuron valmiiksi, vuoitin ja pakastin. Tätä kirjoittaessani join neljä ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin Konsertteja-jaksoa Tampere Biennale 2018: konserttilavalla Tampere Filharmonia#

Kaivoin kaapista vanhan netbookin, ja luin kameran muistikortin sillä: ei lukuvirheitä. Ongelmat niiden kanssa ovat siis onneksi vain kameran lukutoiminnossa, tai USB-liitännässä. Täytyy vain hommata pöytäkoneeseen muistikortinlukija. Yksi olisi kyllä kaapissa, mutta se oli sisäiseen 3,5 tuuman asemapaikkaan sijoitettava, ja otin sen (ehkä vuosi sitten?) koneesta pois, koska se oli aina tiellä kun piti tehdä jotain huoltohommia kotelon sisällä. #

Lähin taas pyöräilemään. Sen minkä kintuista lähti, joka tässä vaiheessa oli vain ihan vähän enemmän kuin sunnuntaitahtia. Mittarin mukaan vain 14 astetta, joten puin pitkähihaisen paidan, mutta sen verran kylmästi tuuli, että vielä ovelta palasin takaisin, ja vedin hupparinkin päälle. #

Menosuunnassa tuuli oli enimmäkseen myötäistä, ja huppari vähän liikaa, mutta palatessani se oli jo tarpeen kylmää vastatuulta vastaan. #

Kameran akku kesti nyt vartin pitempään kuin eilen. Parempi niin, mutta vieläkin kolmanneksen luvatusta. #

Palatessani kävin Prismassa. Kotona panin tohtori Lecterin havaijilaisen pizzan uuniin ja kävin suihkussa. Otin pizzan uunista ja se oli vähän kärventynyt, koska olin paistanut sitä 18 minuuttia niin kuin tonnikalapizzaa ruukaan, mutta tuolle olisi ohjeen mukaan riittänyt 13. #

Syömäkelpoinen se vielä oli, mutta melko kämäisen makuinen tuosta riippumatta. Olisi kaivannut paljon enemmän tuunausta, pelkkä parmesaaniraaste ei auttanut. #

Alaviitteet #

1. 1 Aamulla jakson 52 (Patricia Meehan & Morris Davis), päiväkävelyllä jaksot 54, 56 ja 57 (Kelly Dae Wilson, Mary Marrs Cawein ja Patrick Sean Kelly).  #

Muokkaukset #

2018-05-17 20.08.52 2018-05-18 19.23.07 #
Muuttumaton: Kotona panin ensi viikon riisipuuron tulille. Keitin tattari-riisi-vihanneslisuketta päivälliselle ja söin. Keitin riisipuuron valmiiksi, vuoitin ja pakastin. Tätä kirjoittaessani join neljä ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin Konsertteja-jaksoa Tampere Biennale 2018: konserttilavalla Tampere Filharmonia.Muuttumaton: Kotona panin ensi viikon riisipuuron tulille. Keitin tattari-riisi-vihanneslisuketta päivälliselle ja söin. Keitin riisipuuron valmiiksi, vuoitin ja pakastin. Tätä kirjoittaessani join neljä ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin Konsertteja-jaksoa Tampere Biennale 2018: konserttilavalla Tampere Filharmonia.
Poistettu: Kaivoin kaapista vanhan netbookin, ja luin kameran muistikortin sillä: ei lukuvirheitä. Ongelmat niiden kanssa ovat siis onneksi vain kameran lukutoiminnossa, tai USB-liitännässä. Täytyy vain hommata pöytäkoneeseen muistikortinlukija. Yksi olisi kyllä kaapissa, mutta se oli sisäiseen 3,5 tuuman asemapaikkaan sijoitettava, ja otin sen (ehkä vuosi sitten?) koneesta pois, koska se oli aina tiellä kun piti tehdä jotain huoltohommia kotelon sisällä. Lisätty: Kaivoin kaapista vanhan netbookin, ja luin kameran muistikortin sillä: ei lukuvirheitä. Ongelmat niiden kanssa ovat siis onneksi vain kameran lukutoiminnossa, tai USB-liitännässä. Täytyy vain hommata pöytäkoneeseen muistikortinlukija. Yksi olisi kyllä kaapissa, mutta se oli sisäiseen 3,5 tuuman asemapaikkaan sijoitettava, ja otin sen (ehkä vuosi sitten?) koneesta pois, koska se oli aina tiellä kun piti tehdä jotain huoltohommia kotelon sisällä.
Muuttumaton: Lähin taas pyöräilemään. Sen minkä kintuista lähti, joka tässä vaiheessa oli vain ihan vähän enemmän kuin sunnuntaitahtia. Mittarin mukaan vain 14 astetta, joten puin pitkähihaisen paidan, mutta sen verran kylmästi tuuli, että vielä ovelta palasin takaisin, ja vedin hupparinkin päälle.Muuttumaton: Lähin taas pyöräilemään. Sen minkä kintuista lähti, joka tässä vaiheessa oli vain ihan vähän enemmän kuin sunnuntaitahtia. Mittarin mukaan vain 14 astetta, joten puin pitkähihaisen paidan, mutta sen verran kylmästi tuuli, että vielä ovelta palasin takaisin, ja vedin hupparinkin päälle.

Responses

Comments are closed.