Nousin varttia vailla kahdeksan. Ei nukuttanut enää, mutta väsytti. #

Keksin vasta tänä aamuna, että mullahan on sandaalitkin, ettei tartte lenkkareilla tuolla helteessä talsia. #

Kävelin salille. Tein ojentajat ja sitten ylimääräisen hauistreenin, tunti yhteensä. Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin Radioteatterin käsikirjaa mahdollisille maailmoille (7: Mahdoton terapia). Ihan hyvä tarina taas. #

Söin riisipuuron ja kiivejä, sitten kävin pyörällä Prismassa. Aurinko sattui onneksi olemaan pilvien takana enimmän osan matkaa, ja olo oli sen takia suorastaan siedettävä. #

Kidneypaputölkkiä ottaessani etimmäisin oli kolhaistu lyttyyn joten otin sen takaa seuraavat kaksi. Kotona huomasin, että niitäkin oli kolhittu, ja lisäksi nämä olivat chilikastikkeessa, saatana, eivätkä maustamattomia. On se kumma etten vieläkään ole oppinut näitä kaupassa tutkimaan kunnolla. #

Silppusin salaatin. Valion Polar-tiiliskiven kulmaan oli ilmestynyt homepilkku, vaikka juuston päiväys vanhenee vasta ensi kuussa, ja se on ollut ilmatiiviiksi suljettavassa pakkauksessaan. Itse asiassa se tiiviys siinä minua juuri epäilyttääkin, koska sehän vangitsee kosteuden sinne juuston kanssa, ja sitten saavat kaikki kasvustot siellä muhia. #

Söin päivällisen. #

Piti kuunnella juutupesta Leevi and the Leavingsin Amalia, joka salaattia silputessani soi koko ajan päässäni. Sentään vähän parempi kuin Tonttuparaati, joka tavallisesti aina soi. #

Tätä kirjoittaessani join kolme ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin Muistojen bulevardia.1 #

Koodasin. Vein biojätteet molokiin. Leikkasin partani ja kävin suihkussa. #

Alaviitteet #

  1. 1 Tanssimaan sua pyydän, Penkki, puu ja puistotie, Keijumaa, Luna rossa  #

Responses

Comments are closed.