Yöllä oli niin kuuma, että edes täysillä puhaltava tuuletin ei auttanut. #

Aukaisin ikkunoita saadakseni vähän läpivetoa, jota olen yrittänyt välttää tähän saakka, koska varsinkin tuo asunnon etupuoli tuntuu houkuttelevan noita vähän isompia hyönteisiä (kimalaisia, kirsisääskiä ja ties mitä), joita en haluaisi tänne pörräämään. #

Kastelin myös pyyhkeen kylmällä vedellä ja asetuin sänkyyn sen alle, ja sitten sain taas unen päästä kiinni. #

Nousin kahtakymmentäviittä vailla kuusi. Väsytti hieman, mutta salille päästyäni oli jo ihan skarppi olo. Ehkä vähän tavallista enemmänkin, sillä ulkona oli pilvistä ja suorastaan raikas ilma aiempaan verrattuna. Poljennotkin kulkivat hyvin, vaikka se video pyki vieläkin. #

Kotiin kävellessäni ulkona oli taas jo vähän lämpimämpää, mutta edelleen enimmäkseen pilvistä ja siedettävää. Mennen tullen kuuntelin Radioteatterin käsikirjaa mahdollisille maailmoille (8: Tavaraverkko). Peruslähtökohta oli mielenkiintoinen, mutta kokonaisuutena tarina sitä hyvin epätasaisesti, enimmäkseen vähän, ja toteutus jotenkin hutiloidun oloinen. #

Kotiin tultuani liiskasin lattialla kipittäneen hahmon ihan vaistomaisesti vain todetakseni, että se oli hämähäkki, joiden tuloa tänne olen koko kevään toivonut ja rukoillut. RIP ja anteeksi, pikku ystävä#

Kotona söin riisipuuron ja loput (raa’at) kiivit, sitten lähdin kävelylle. Sandaalit tuntuivat niin hyvin istuvilta salille kävellessäni, että puin ne kävelyllekin. #

Edelleen pilvistä, ja loppumatkasta jopa ihan pienenpientä tihkusadettakin (kuitenkin niin vähäistä, ettei se viilentänyt). Sietäisin näitä hellekelejä paljon paremmin, jos ne aina olisivat tällaisia, ettei suoraa auringonpaistetta olisi. Ero on kuin (hellepäivien välisellä) yöllä ja hellepäivällä, melko kirjaimellisesti. #

Kuuntelin Radioteatterin Syndikaatin, joka oli ylipitkä, hidas, tylsä ja kaikin puolin huono, sitten The Trail Went Coldin jakson 81 (Philip Cairns), ja sitten vielä Skeptoidin 247 (The Miracle of Calanda). #

Sandaalit olivat huono valinta, sillä nyt on varpaat ihan silppuna. #

Kuin kaali ja kana, jotka silppusin lisukeriisin kiehuessa. Panin kaalikanan paistumaan ja söin päivällisen. Paistoin ruuan valmiiksi. Latasin ja käynnistin tiskikoneen. #

Lähetin Hukalle vikailmoituksen noista pyöräilystudion ongelmista. #

Tätä kirjoittaessani join yhdeksän kupillista kahvia ja kuuntelin Uuden tanssimusiikin listaa.1 #

Koodasin. Tyhjensin tiskikoneen. Söin rahkaa. Pumppasin pyörän takarenkaaseen ilmaa, sitten lähdin pyöräilemään. #

Pilvistä oli enimmän osan matkasta, ja pitkästä aikaa tuuli/ilmavirtakin viilensi. Suuri Saatana tuli kyllä hetkeksi näkyville pilvien takaa, mutta juuri silloin oli samalla puolella puita varjostamassa, ja viileä vastatuulikin. Jalat olivat kyllä aika väsyneet jo lähdössä, yläkroppa samoin, mutta mieli oli yhä virkeä, ihan jo siitä ilosta, että pääsin pitkästä aikaa pyöräilemään ilman pelkoa lämpöhalvauksesta. Ja alla oli taas kunnolla paineistettu takarengaskin. #

Nallikarissa oli yllättävän väljää. Torinrannassa samoin, leijonalaumakin oli ajallaan kuljettavansa kulkenut#

Hietasaaressa oli vissiin kahdetkin eri häät, ainakin siellä oli kahden eri parin sydäntauluja tien varressa. Johteenhovin virkistyskeskuksen tiellä vastaan tuli myös noutokeikalle menossa ollut ruumisauto, tai miksikä sitä hääparin viimeistä kyytiä nyt nimitetäänkään. #

Palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin tullessani olisi tehnyt vieläkin mieli pyöräillä, vain semmoinen kevyt huviajelu jossa veivaillaan ihan hiljalleen ja katsellaan maisemia. #

Kävin pesutuvalla, mutta sieltä on joku varastanut kynän, enkä jaksanut hakea omaa, enkä muutenkaan enää rampata siellä, joten nakkasin pyykit omaan koneeseen ja panin pyörimään. Kävin suihkussa. #

Silppusin paprikaa ja kesäkurpitsaa ja kuullotin niitä, sitten lisäsin pekonin. Sekotin ruohosipulia kermaviiliin. Söin näitä kaikkia, plus emmentaaliraastetta, kaupan valmiiksipaistettujen lättyjen täytteenä, oli erinomaisen hyvää. #

Ripustin pyykit. #

Alaviitteet #

  1. 1 Kesäanthemit sään mukaisesti, Valtakunnan virallinen tanssilista – TOP15, Onks Lista rikki?  #

Muokkaukset #

Sat Jul 21 21:17:01 2018 Sun Jul 22 14:39:56 2018 #
Muuttumaton: Nallikarissa oli yllättävän väljää. Torinrannassa samoin, <a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/pride-kulkue-kerasi-runsaasti-vakea-rotuaarille/800070/">leijonalaumakin oli ajallaan kuljettavansa kulkenut</a>.Muuttumaton: Nallikarissa oli yllättävän väljää. Torinrannassa samoin, <a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/pride-kulkue-kerasi-runsaasti-vakea-rotuaarille/800070/">leijonalaumakin oli ajallaan kuljettavansa kulkenut</a>.
 Lisätty: Hietasaaressa oli vissiin kahdetkin eri häät, ainakin siellä oli kahden eri parin sydäntauluja tien varressa. <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0164&mlon=25.4303#map=16/65.0164/25.4303">Johteenhovin virkistyskeskuksen tiellä</a> vastaan tuli myös noutokeikalle menossa ollut ruumisauto, tai miksikä sitä hääparin viimeistä kyytiä nyt nimitetäänkään.
Muuttumaton: Palatessani kävin Prismassa.Muuttumaton: Palatessani kävin Prismassa.
Sat Jul 21 20:08:07 2018 Sat Jul 21 21:17:01 2018 #
Muuttumaton: Pilvistä oli enimmän osan matkasta, ja pitkästä aikaa tuuli/ilmavirtakin viilensi. Suuri Saatana tuli kyllä hetkeksi näkyville pilvien takaa, mutta juuri silloin oli samalla puolella puita varjostamassa, ja viileä vastatuulikin. Jalat olivat kyllä aika väsyneet jo lähdössä, yläkroppa samoin, mutta mieli oli yhä virkeä, ihan jo siitä ilosta, että pääsin pitkästä aikaa pyöräilemään ilman pelkoa lämpöhalvauksesta. Ja alla oli taas kunnolla paineistettu takarengaskin.Muuttumaton: Pilvistä oli enimmän osan matkasta, ja pitkästä aikaa tuuli/ilmavirtakin viilensi. Suuri Saatana tuli kyllä hetkeksi näkyville pilvien takaa, mutta juuri silloin oli samalla puolella puita varjostamassa, ja viileä vastatuulikin. Jalat olivat kyllä aika väsyneet jo lähdössä, yläkroppa samoin, mutta mieli oli yhä virkeä, ihan jo siitä ilosta, että pääsin pitkästä aikaa pyöräilemään ilman pelkoa lämpöhalvauksesta. Ja alla oli taas kunnolla paineistettu takarengaskin.
 Lisätty: Nallikarissa oli yllättävän väljää. Torinrannassa samoin, <a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/pride-kulkue-kerasi-runsaasti-vakea-rotuaarille/800070/">leijonalaumakin oli ajallaan kuljettavansa kulkenut</a>.
Muuttumaton: Palatessani kävin Prismassa.Muuttumaton: Palatessani kävin Prismassa.

Responses

Comments are closed.