Nousin puoli kahdeksalta. Väsytti vähäsen. #
Kävelin salille. Mukavan vilpoisaa oli, mutta huppari ja verkkahousut olivat liikaa. #
Salilla oli hieman vähemmän porukkaa kuin tavallisesti. Tein selkää ja hauikset, lopuksi venyttelin. Melko heiveröisiltä tuntui lihakset. #
Kävelin kotiin, nyt huppari ja verkkahousut laukussa. Sateenvarjolle oli käyttöä, sillä sääennusteen lupaama sade oli aluillaan. Mennen tullen kuuntelin Skeptoidia.1 #
Kotona söin riisipuuron. Kävelylle olisi tehnyt mieli, mutta syödessäni sade oli yltynyt vähän turhan kovaksi. Kävin suihkussa. #
Järjestelin kanbankortteja (mm. vaihdoin sähkön myyjää). Söin päivällisen. Join seitsemän kupillista kahvia. Kuuntelin Rifftraxia. #
Sekoitin rahkan ja söin sitä yhden annoksen. #
Tuuletin koko päivän, ja tavallista viileämmän ulkoilman avulla se sai laskettua sisälämmön hetkittäin jopa alle 20 asteen. #