Näin unta, jossa yritin listata kaikki Disneyn sarjakuvissa ja piirretyissä esiintyvät noitahahmot, mukaan lukien vakiohahmojen noidaksi pukeutumiset. Tulin siihen tulokseen, että niitä on yllättävän paljon, ja että fundamentalistikristittyjen pitäisi ehkä siksi karttaa kaikkea Disneyn tuottamaakin okkultismin pelossa. #
Nousin vartin yli kuusi. Ei nukuttanut kovin paljon, mutta väsytti taas. Aamutoimien aikana kuitenkin virkistyin onneksi niin, että hyvällä asenteella lähdin jalkatreeneihin. #
Ihan hyvät oli treenitkin, taikka mave keskinkertainen, mutta sen jälkeen piisasi vielä hyvin voimia jalkaprässissä, eikä polvikaan oikutellut. Niiden lisäksi tein koukisteluita, pohkeita ja venyttelin. #
Kotona söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. Lähtiessäni vein öljyä, lasia ja metallia molokiin. #
19 astetta, aurinkoista, kohta jo taas liian kuumaa. Kissankellontien ja Haukiputaantien välisen kl-väylän alkupäässä oli myyränraato, jonka pää oli melkein kokonaan irti. Eilenkin näin myyränraadon jossain myöhemmin reitin varrella, mutta en muistanut kirjata sitä ylös, enkä enää tänään muista että missä kohtaa se oli. #
Tuohon kl-väylänpätkään tulee viitattua sen verran usein, että sillä pitäisi olla oma nimensä. Pidetään siis kissanristiäiset: Kissankl-väylä, henceforth. #
Kemintien alikulku Alppilassa on pohjoislaidaltaan sateiden jäljiltä ärsyttävästi raparällillä. Ärsyttävästi siksi, että se on pimeä ja vilkasliikenteinen alikulku, joten siinä on väärää laitaa kulkiessa riskinä jäädä varomattoman pyöräilijän alle. Kävin nyt raportoimassa sen. #
Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla varaamassa vuoron, ja vein sinne saman tien pyykit pyörimään. Panin potut kiehumaan ja porkkanakanan tulille. Unohdin lisätä siihen pavut, saatana! Nyt tätä kirjoittaessani muistin. #
Tein sen muutenkin vähän eri tavalla, sillä käytin siihen pakasteesta aiemmin tekemäni tomaattikeiton, joka oli niin pahaa, ettei sitä huvittanut syödä. Nyt siis sen sijaan, että olisin syönyt sen yhdellä kertaa, syön sitä tuon ruuan osana kolme päivää. Näin järkevä olen. #
Kulki erinomaisesti! Aavistuksen liian kuuma ilma kyllä, mutta tuuli viilensi hieman. Itikkaparvia oli jonkin verran, mutta isommat mötiäiset onneksi poissa. #
Viimeisellä väliaikapisteellä olin neljä minuuttia tavoiteaikaa edellä. #
Palatessani käväisin Prismassa. Sain viimeisen savulohipaketin. Automaattikassa tulosti kuitin, jossa oli vain otsaketiedot. #
Kotona kävin suihkussa, sitten valmistin ja söin savulohipastan. #
Lohta palastellessani ulkoa alkoi kuulua piipitystä, niin kuin rekan peruuttaessa, mutta rekan ääntä ei kuulunut. Piti ihan käydä parvekkeenovella kuuntelemassa, sitten vasta kuului se rekankin ääni. #
Kommentit
Kommentit on suljettu.