Yöllä oli niin nälkä että heräsin. Pannarikaan ei sitten vissiin piisannut. #
Nousin varttia vailla yhdeksän, ei juurikaan väsyttänyt. #
Hampaidenpesun jälkeen venyttelin puolisen tuntia. Sitten söin aamupuuron ja seurasin samalla Parker-luotaimen lähtöä, joka tänään onnistui hienosti. Hieman jännitystä oli ilmassa myöhemmin, kun kommentaattorille ei tullut telemetriatietoja, kunnes sitten kerrottiin, että toinen maa-asema vastaanotti yhä tietoja. #
Pumppasin pyörän renkaat ja tutkin u-lukon telinettä. Sen lukitus on pettänyt viime aikoina usein niin, että lukko on pudonnut siitä. Nyt tutkin sitä lukkoa ja huomasin, että sen salpa kuuluukin kääntää alas eikä ylös, niin kuin tähän saakka olen tehnyt. #
Kävin sunnuntaiajelulla. Kiersin Ahvenojan lenkin, vein muovia keräykseen ja sieltä ajoin Prismaan. #
Lukko putosi taas. Salvan asennolla ei siis sen kannalta ollut väliä, vaan se muovinen istukka on vain väsynyt niin lepsuksi, että aina isommissa töyssyissä lukko muljahtaa siitä ulos. #
Prismassa vein tyhjät paristot keräykseen. Matkalla sieltä pyöräilyhyllylle onnistuin hukkaamaan ostoslistan, joten ostokset piti tehdä muistinvaraisesti. #
Nykyisellä ketjulla yhteensä 2953 km. Contendeilla yhteensä 1679 km. Ketju kitisee, ja on pari kertaa jo lonksahtanut vaihteita vaihtaessa, joten se pitäisi vaihtaa pikimmiten. #
Kotona keitin potut, sitten söin ne kalapihvien kanssa. Join kahdeksan kupillista kahvia. Kuuntelin Mäntän musiikkijuhlia (Kamus-kvartetin konsertti, Liekeissä!). #
Kynnensuoristajien ohjeissa sanottiin, että voi käyttää sukkien kanssa. No, voi kyllä käyttää, mutta nyt, vain yhden päivän käytön jälkeen on molemmissa sukissa reiät, kuten, senkin, arvasin. Revin suoristimet nyt pois. Siinä olisi pitänyt käyttää kynsilakanpoistoainetta, mutta eihän mulla semmoista ole, joten käytin sen sijaan Neo-Amiseptia, ja se tuntui toimivan yhtä hyvin (kuin kynsilakanpoistoaineen kuvailtiin toimivan). #
Koodasin, tai lähinnä suunnittelin koodaamista (luin dokumentointia ym.). Raportoin bugin. #
Söin salaattia ja tomaattikeittoa. Katselin sekajoukkuetriathlonia. Tämä viimeksi tekemäni tomaattikeitto onnistui näköjään onneksi toissakertaista paremmin. #
Illalla muistin vielä tärkeimmän, ostolistan hukkaamisen takia unohtamani ostoksen: vessapaperisäkki. Käväisin sitten vielä Prismasta pikaisesti hakemassa. #
Siinä hoksin, että laupeuden sisarillahan onkin tukikohta siinä Emäpuuntiellä, jossa niitä viimeksi näin. Se on vain aika huomaamaton, ihan tavallinen omakotitalo josta ei luostaria arvaisi etsiä, jollei huomaisi oven pielessä pientä ”Rakkauden lähetyssisaret” -kylttiä ja pyhimyksenkuvaa. #
Muokkaukset #
2018-08-12 19.41.21 | 2018-08-12 20.56.33 # |
---|---|
Muuttumaton: Illalla muistin vielä tärkeimmän, ostolistan hukkaamisen takia unohtamani ostoksen: vessapaperisäkki. Käväisin sitten vielä Prismasta pikaisesti hakemassa. | Muuttumaton: Illalla muistin vielä tärkeimmän, ostolistan hukkaamisen takia unohtamani ostoksen: vessapaperisäkki. Käväisin sitten vielä Prismasta pikaisesti hakemassa. |
Lisätty: Siinä hoksin, että laupeuden sisarillahan onkin tukikohta siinä <a href="https://marginaa.li/2018/07/15/2018-07-15/#post27910-p12-3tsmjujv0tw7gi2k2vc02giwd">Emäpuuntiellä, jossa niitä viimeksi näin</a>. Se on vain aika huomaamaton, ihan tavallinen omakotitalo josta ei <a href="https://www.apu.fi/artikkelit/oululaisessa-koskelan-lahiossa-pidetaan-nunnaluostaria-heraamme-yollakin-rukoilemaan">luostaria</a> arvaisi etsiä, jollei huomaisi oven pielessä pientä "Rakkauden lähetyssisaret" -kylttiä ja pyhimyksenkuvaa. |
Responses
Comments are closed.