Näin unta, että olin niin kaukana pohjoisessa, että autotie päättyi, ja siitä edespäin pääsi vain tekojen jälkeä pitkin. #

Samassa kohdassa oli jääkarhuista varoittava kyltti, ja kun olin kääntymässä takaisin, huomasin että niitä jääkarhuja olikin ainakin kuusi heti siinä lähettyvillä. Yritin tekeytyä mahdollisimman huomiotaherättämättömäksi, mutta onneksi ne karhut vaikuttivat vain lepäilevän, eivätkä ollenkaan minusta kiinnostuneilta. #

Siinä tien päässä oli myös arktisen alueen tutkijoiden kämppä, joten menin koputtelemaan sinne ovelle. Oven avasi naamastaan Kippari-Kallen muotoinen, punapartainen ja -tukkainen (mutta päälaeltaan kalju) ukkeli, joka vaikutti krapulaiselta, mutta kun kerroin jääkarhuista, tuvan koko väki singahti kiskomaan vaatteita niskaansa, sillä kaikki halusivat heti päästä näkemään niitä karhuja. #

Nousin kymmenen yli seitsemän, ei väsyttänyt juurikaan. #

Kävelin salille. Lähtiessäni unohdin käynnistää sykemittarin. #

Salilla oli selvästi eilistä vähemmän porukkaa. Tein vatsalihakset, jotka jaksoin hyvin, ja olkapäät, jotka tuntuivat heiveröisiltä. #

Kotiin kävellessäni poliisin koppimaija tuli Topeliuksenpuiston suunnalta kl-väylää pitkin ja kääntyi siitä Toivontielle, vähän väijyntätehtävän näköisesti. Heti siinä Alppitien vieressä oli vähän rispaantunut ja omituisen kesyltä vaikuttanut varis, joka väisti minua pomppien vain juuri ja juuri pois jaloistani laiskasti. #

Mennen tullen kuuntelin Skeptoidia. #

Kotona söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. 15 astetta, enimmäkseen pilvistä, ei tuulta vieläkään. #

Löysin pankkikortin ja opiskelijakortin Huvilatien viereltä. Nimi niissä oli sen verran harvinainen, että kotvasen jopa mietin, että ovatko nämä kenties vain mallikappaleita. #

Sitten pähkäilin, että mitähän näille oikein tekisi. Korttien hukkaamistilanteen olen kyllä mielessäni periaatteessa käynyt läpi, mutta tätä löytämispuolta en kai koskaan kunnolla. Ajattelin, että opiskelijakortin voisin ehkä viedä yliopistolle, siellä sen omistaja varmaan löydettäisiin. Pankkikorttiin painettu teksti kehotti postittamaan kortin siinä olleeseen osoitteeseen löytöpalkkiota vastaan, mutta ajattelin, että omistajan reaktionopeudesta riippuen saattaisin ehtiä välittää hänelle tiedon kortin löytymisestä jo ennen kuin hän olisi ehtinyt kuolettamaan sen. #

Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 211, Cyber Security Saunan jakson 12 (Adventures in Red Teaming, jossa jälleen suosikkini Tom Van de Wiele), The Trail Went Coldia (Audrey Moate & Thomas Hotard), ja vielä yhden Skeptoidin (Slacktivism – Raising Awareness). #

Palatessani kävin Prismassa. #

Kotona kävin suihkussa, sitten panin pastaa ja riisipuuron kiehumaan ja pilkoin kanafileet. Buuttasin tietokoneen ja kirjauduin Facebookiin tunnuksilla, jotka olen aikoinaan luonut työharjoittelujaksoa varten. Hain korttehin painettua nimeä, ja profiileja sillä nimellä oli tasan yksi. Kuvatkin näyttivät opiskelijakortiin painetulta selfieltä, joten lähetin viestin, ja omistaja lähtikin heti pian korttia noutamaan. #

Söin päivällistä, keittelin riisipuuroa ja paistoin porkkanapapukanaa. Korttien noutaja saapui pihaan, ja vein kortit hänelle. #

Pitäisi kehittää joku sosiaalisen manipuloinnin tekniikka, jolla tällaisissa tilanteissa saisi käyttäjän kiitollisuudenvelan tunteen sujuvasti laukaistua ilman, että mitään vastalahjaa on todellisuudessa annettu. Nyt en osaa oikein muuta kuin torjua kaikki kiitokset, mikä tietysti jättää käyttäjän vähän ikävään asemaan. #

Annostelin ja pakastin riisipuuron. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Tätä kirjoittaessani join viisi kupillista kahvia ja kuuntelin Muistojen bulevardia. #

Koodasin. #

Tyhjensin astianpesukoneen. #