Nousin vartin yli seitsemän, väsytti vähäsen. #
Kävelin salille. Tein ojentajia, ihan hyvin, mutta sen jälkeen oli voimat ihan lopussa kun tein rintaa. Lopuksi venyttelin puolisen tuntia. #
Kävelin kotiin. Kauppaseurantien risteyksen lähellä oli litteä, kuivunut siilinraato. Mennen tullen kuuntelin Skeptoidia.1 #
Kotona söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. Sellukadun ja Sihtikujan risteyksen viereisen parkkihallin seinään oli rysäytetty pieni punainen henkilöauto (Punto?). Hanttimiehen oven puolelle oli teipattu varoitus laukeamattomasta turvalaitteesta. Saman hallin oveahan korjattiin vasta tässä keväällä. #
16 astetta, puolipilvistä, ei tuulta vieläkään. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 212, Kyberyksien jakson 9 (”Kyberresilienssi ja kriisiviestintä”) ja Cold Case Filesin 50 (Crimes of the Klan). #
Puokkarin S-marketin takana alakouluikäinen, ihan siististi pukeutunut poika yritti pummata minulta viisikymmentä senttiä. Sanoin ettei minulla ole. #
Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Tätä kirjoittaessani join neljä ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin Muistojen bulevardia.2 #
Koodasin. Raportoin Gnome-bugin. #
Naapurissa alkoi vissiin putkiremontti tai jotain muuta yhtä mukavaa, ja ilman mitään ennakkovaroitusta. No, ehkä ilmoitustaululla on jotain, siellä päin taloa en liikuskele juuri koskaan. #
Alaviitteet #
Muokkaukset #
2018-09-07 18.37.20 | 2018-09-10 15.52.59 # |

Muuttumaton: 16 astetta, puolipilvistä, ei tuulta vieläkään. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 212, Kyberyksien jakson 9 ("Kyberresilienssi ja kriisiviestintä") ja Cold Case Filesin 50 (Crimes of the Klan). | Muuttumaton: 16 astetta, puolipilvistä, ei tuulta vieläkään. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 212, Kyberyksien jakson 9 ("Kyberresilienssi ja kriisiviestintä") ja Cold Case Filesin 50 (Crimes of the Klan). |
Lisätty: Puokkarin S-marketin takana alakouluikäinen, ihan siististi pukeutunut poika yritti pummata minulta viisikymmentä senttiä. Sanoin ettei minulla ole. | |
Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Tätä kirjoittaessani join neljä ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin Muistojen bulevardia.[alaviite]Kohtalokas samba, Koti-ikävä, Juhannussävel[/alaviite] | Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Tätä kirjoittaessani join neljä ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin Muistojen bulevardia.[alaviite]Kohtalokas samba, Koti-ikävä, Juhannussävel[/alaviite] |
Responses
Comments are closed.