Nousin vartin yli kuusi. Väsytti. #
Päästin remonttimiehen sisälle varttia vailla kahdeksan. Luotin häneen välittömästi, koska olemukseltaan hän muistutti äidin (nyt jo edesmennyttä) velipuolta, joka oli leppoisa mies. No, luotin niin paljon (eli vähän) kuin minun nyt ylipäänsä on ventovieraisiin mahdollista luottaa. #
Vein petivaatteet pesutuvalle pyörimään. Ajoin kotipalvelimen alas, sitten asensin uudet muistikammat läppäriin ja läppärin muistikammat palvelimeen. Panin läppärin ajamaan muistitestiä. #
Kävin siirtämässä petivaatteet kuivausrumpuun. Aloitin salaatin silppuamisen ja panin riisipuuron kiehumaan. Hain petivaatteet kuivausrummusta. Silppusin salaatin valmiiksi. Aloittelin tämän kirjoittamista riisipuuron vielä kiehuessa. #
Läppärin muistitesti valmistui, nou problems. Siinä on nyt 16 gigatavua, mikä on tuplasti sen mitä valmistaja virallisesti tukee, mutta netin käyttäjäkokemusten perusteella 8 gigaa isommat muistimäärät ovat aiheuttaneet ongelmia korkeintaan Windowsissa, ja vanhoilla BIOS-versioilla. #
Riisipuuron valmistuttua annostelin ja pakastin sen, paitsi yhden annoksen, jonka söin. Irrotin pöytäkoneen ja netin verkosta. #
Aamupäivän satoi, mutta yhdentoista maissa sade taukosi, joten lähdin puuron syötyäni käymään salilla. Panin kuitenkin varmuuden vuoksi (vielä eilisestä märät) talvilenkkarit jalkaan, jotta ainakin Contendit pysyisivät kuivina. #
Tein kevennetysti rintaa ja ojentajat, sitten venyttelin 50 minuuttia. Siellä oli taas vähän hiljaisempaa kuin yleensä puolen päivän maissa. #
Kävin salilla suihkussa, koska remonttimies uusi täällä kotona kylppärin silikonit, ja niiden olisi kuulemma hyvä antaa kuivua tämän päivän. #
Kävelin kotiin. Remonttimies tuli rapussa vastaan, olikin jo saanut täällä kaiken sillä aikaa valmiiksi ja roudasi nyt tavaroitaan autoon. Olohuoneen liukuoven taakse jäävä seinälista oli vielä kesken, siihen piti olla ohuempi kuin mitä oli tarjolla. Jäljet imuroituaan remonttimies lähti vielä käymään rautakaupasta tuohon seinään sopivaa tarviketta. #
Keitin vahingossa tattaririisiä (tattari:riisi 25:75) enkä riisitattaria (riisi:tattari 25:75) niin kuin piti. Söin päivällisen. Kytkin netin, pöytäkoneen ja kotipalvelimen takaisin verkkoon. #
Huomasin kiintolevyn ilmaisin-LEDistä, että kotipalvelin jäi buutissa odottelemaan käyttäjän reagointia muuttuneeseen kokoonpanoon. VGA-näyttö olisi pitänyt hakea häkkivarastosta asti, joten yritin googlata kuvia siitä mitä näppäinvaihtoehtoja HP Compaq 8200 Elite Ultra-slim siinä tarjoaa, jotta voisin kuitata sen pois sokkona. #
Lopulta piti turvautua omaan videotallenteeseen koneelle heti sen ostettuani tekemästäni BIOS-päivityksestä: F10:llä käynnistyksestä (olipa kokoonpanomuutosilmoituksen kehote mitä hyvänsä) setup-valikkoon, siellä yksi nuolinäppäin ylöspäin siirtää kursorin File-valikon ”Save Changes and Exit” -kohtaan, sen jälkeen yksi enter sen kohdan valitsemiseksi ja vielä toinen valinnan vahvistamiseksi. #
Nyt on palvelimessakin kahdeksan gigatavua muistia, mikä on pari gigatavua enemmän kuin ennen. Siihenkin menisi kaikkiaan 16 gigatavua, aion maksimoida senkin heti jos tulee yhtä hyvä diili vastaan kuin tuosta läppärin muistista. #
Remonttimies palasi ohuen listan kanssa ja asensi sen paikalleen: suksee. #
Join neljä ja puoli kupillista kahvia. Vastailin gallupeihin. #
Syynimaalla on näköjään eilen päiväsaikana murtauduttu asuntoon. Itse kävelin siitä ohi klo 12.17, mutta ei puhettakaan että muistaisin mitään siinä nähneeni. Tuskin kuitenkaan mitään erikoista. #
Ja jakeluauto törmännyt näköjään tänään Tietolinjan siltatyömaalla tukirakenteisiin, sekin kävelyreittini varrella (ja kävelylenkkini aikoihin, mutta juuri tuosta kohtaa kävelen ohi lenkkini alussa, paljon aikaisemmin kuin 13.54). #
Ja Liminganlahdella on nähty munkkikorppikotka. #
Imuroin viimeiset listanasennusroskat ja saman tien vähän muitakin lattioita. Vein biojätteet molokiin ja kävin hakemassa Kärkkäisen paketin (1/2) Salen automaatista. #
Niin mukava ilma että olisi tehnyt mieli kävelylle (ja pyöräilemään varsinkin, tietenkin), mutta sitten pitäisi taas käydä suihkussa. #
Geobotnian Touareg oli pysäköity Sihtikujan varteen. Voi olla että se on ollut siinä ennenkin, ja nyt vain kiinnitin siihen huomiota. #
Löytötavaratoimiston vanhoihin tiloihin (Salen vieressä) oli rakenteilla jotain, näytti siltä että nykyisin tien toisella puolella sijaitseva kiipeilypaikka on joko siirtymässä tai laajentumassa siihen. Kauan se halli ennättikin tyhjillään olla. #
Jessus että nuo kengät, ja niiden takia nyt sukat, ja jalatkin, haisevat. Pesutuvalla saisi olla erillinen kuivaushuone likaisille ulkovaatteille ja -kengille. #
Kärkkäinen näemmä juoksuttaa Cdonin pakkaajia rahojensa edestä: viiden litran pahvilaatikko kolmelle 16 gigatavun muistitikulle. Yhden 32-gigaisenkin tilasin, mutta nähtävästi se oli liian iso mahtuakseen samaan laatikkoon näiden kanssa. #
Kiristelin läppärin saranoita samalla kun asensin muistikammat, mutta se ei näköjään tepsinyt näytön vaappumiseen, vaikka selvää löysyyttä niissä ruuveissa oli ennen kuin ne nyt kiristelin. Pitäisi vissiin avata enemmän, jotta pääsisi loppuihin ruuveihin käsiksi. #
Muokkaukset #
2018-09-28 10.42.29 | 2018-09-28 10.45.49 # |

Muuttumaton: Geobotnian Touareg oli pysäköity Sihtikujan varteen. Voi olla että se on ollut siinä ennenkin, ja nyt vain kiinnitin siihen huomiota. | Muuttumaton: Geobotnian Touareg oli pysäköity Sihtikujan varteen. Voi olla että se on ollut siinä ennenkin, ja nyt vain kiinnitin siihen huomiota. |
Lisätty: Löytötavaratoimiston vanhoihin tiloihin (Salen vieressä) oli rakenteilla jotain, näytti siltä että nykyisin tien toisella puolella sijaitseva kiipeilypaikka on joko siirtymässä tai laajentumassa siihen. Kauan se halli ennättikin tyhjillään olla. | |
Muuttumaton: Jessus että nuo kengät, ja niiden takia nyt sukat, ja jalatkin, haisevat. Pesutuvalla saisi olla erillinen kuivaushuone likaisille ulkovaatteille ja -kengille. | Muuttumaton: Jessus että nuo kengät, ja niiden takia nyt sukat, ja jalatkin, haisevat. Pesutuvalla saisi olla erillinen kuivaushuone likaisille ulkovaatteille ja -kengille. |
2018-09-27 18.59.06 | 2018-09-28 10.42.29 # |

Muuttumaton: Jessus että nuo kengät, ja niiden takia nyt sukat, ja jalatkin, haisevat. Pesutuvalla saisi olla erillinen kuivaushuone likaisille ulkovaatteille ja -kengille. | Muuttumaton: Jessus että nuo kengät, ja niiden takia nyt sukat, ja jalatkin, haisevat. Pesutuvalla saisi olla erillinen kuivaushuone likaisille ulkovaatteille ja -kengille. |
Poistettu: Kärkkäinen näemmä juoksuttaa Cdonin pakkaajia rahojensa edestä: | Lisätty: Kärkkäinen näemmä juoksuttaa Cdonin pakkaajia rahojensa edestä: viiden litran pahvilaatikko kolmelle 16 gigatavun muistitikulle. Yhden 32-gigaisenkin tilasin, mutta nähtävästi se oli liian iso mahtuakseen samaan laatikkoon näiden kanssa. |
Muuttumaton: Kiristelin läppärin saranoita samalla kun asensin muistikammat, mutta se ei näköjään tepsinyt näytön vaappumiseen, vaikka selvää löysyyttä niissä ruuveissa oli ennen kuin ne nyt kiristelin. Pitäisi vissiin avata enemmän, jotta pääsisi loppuihin ruuveihin käsiksi. | Muuttumaton: Kiristelin läppärin saranoita samalla kun asensin muistikammat, mutta se ei näköjään tepsinyt näytön vaappumiseen, vaikka selvää löysyyttä niissä ruuveissa oli ennen kuin ne nyt kiristelin. Pitäisi vissiin avata enemmän, jotta pääsisi loppuihin ruuveihin käsiksi. |
Responses
Comments are closed.