Nukuin aika hyvin, vaikka heräsin kyllä taas kerran ihan hikisenä. Ovien aukominen viilensi sitten taas kamarin. #

Nousin 5.55, ei väsyttänyt kovin paljon. Pakkasta 24 astetta. #

Podcastsoittimena käyttämäni Sonyn akku oli vaivihkaa lirunut vähiin (10 %), vaikka muistelen ladanneeni sen eilen tai vähintäänkin toissapäivänä. Piti ottaa virtapankki mukaan salille lähtiessäni. #

Kävelin salille. Tein selkää ja sille parina vaihteeksi ojentajat. Sitten poljin vielä sisäpyörää, vakio-ohjelmani ensimmäisen (kestävyysosuus) ja viimeisen (HIIT) osan. Jälkimmäisessä olin yhtä sippi kuin toissapäivänäkin. #

Kävelin kotiin. Kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. Aloittelin tämän kirjoittamista. Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. #

Söin päivällisen. Join kahdeksan kupillista kahvia ja koodasin. Tai olisin koodannut, mutta päädyin taistelemaan palvelimen kanssa. Kohtaamme jälleen, vanha viholliseni Apache, sinä kaatopaikan haisevin tulipalo. #

Viihdekulutus #