Nukuin hyvin, vaikka näinkin koko yön unia. Yhdessä unessa olin tämänpäiväiset treenit jo suorittanut, ja siitä kun heräsin, niin tuntui kyllä aika raskaalta, että vielä toisetkin sitten joutuu vielä tänään tekemään, mutta onneksi sen jälkeen sain vielä nukkua. Ei väsyttänyt juurikaan, kun nousin 5.45. #
Kävelin salille. Poljin ihan hyvät pyöräilyt, vaikkakin sykemittarin mukaan vähän vähempitehoiset kuin parina edellisenä viikonloppuna. Mittasin kokeeksi suoritusta pyörän wattimittarilla sykkeen sijasta nähdäkseni, miten kauaksi toissa päivänä katsomani Wiredin videossa mainitusta 400 watin rajasta jäisin. No, en itse asiassa jäisikään, ainakaan tuon mittarin mukaan, mutta eri asia sitten montako sekuntia jaksaisin sitä pitää yllä. Sitä pitää erikseen kokeilla joskus, kun ei voimia tarvi säästellä varsinaisia suorituksia varten. #
Kävelin kotiin. Tullessani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. Söin riisipuuron, sitten vein bio- ja kartonkijätettä molokiin ja kävin kävelyllä. 6 astetta pakkasta, pilvistä, lähes tuuletonta. (Vielä salilta kotiin tullessani tuuli vastaan.) #
Kotona kävin suihkussa, sitten panin riisin kiehumaan ja vein vaatteet pesutuvalle pyörimään. Söin päivällisen ja paistoin samalla kaalikanan. #
Pesutuvalle palatessani siellä oli (ilmeisesti) pariskunta varaamassa vuoroa. Siirsin rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, loput toin tänne ja ripustin. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Pötköttelin ja plarasin syötteenlukijaa. #
Kävin hakemassa pyykit kuivausrummusta ja taittelin kaappiin. Aloittelin tämän kirjoittamista ja kahvipannun tyhjennystä. Jatkoin syötteenlukijan tyhjennystä. #
Tyhjensin astianpesukoneen. Korjasin koodia. #
Kävin Prismassa pyörällä. Pakkasta enää 4 astetta, heikkoa tuulta, lumisadetta. Koskelantie oli vielä varsin hyvässä kunnossa, mutta aina huonosti aurattu Mustasuontie oli jo hyvää vauhtia menossa ihan muhjuksi. #
Iltapalaksi ostin lihapullapannua. Tuli mieleen, että se voisi olla ihan hyvä itsekin tehtäväksi hätävaraksi pakastimeen. Sillon sen sais ilman sipulia sun muita mysteerilihan kiellettyjä aineksiakin. #
Viihdekulutus #
- Skeptoid: And Bigfoot Said...
- Skeptoid: Illuminating the Illuminati
- Skeptoid: Ong's Hat
- The Trail Went Cold: 110: The Mary Morris Murders
- Up and Vanished, Season 2, Episode 4: Drum Circle
- Webbidevaus.fi: Jakso 6: Nykypäivän React-coodarit huomisen Javajääriä?
- Groove Magazin: Groove Podcast 196 - Freddy K
- Uuden tanssimusiikin lista: Kareisen valinta pelkän musavideon perusteella: Suomen virallinen tanssilista: TOP15
- The Tripods: The English Channel: July, 2089 AD (TV Episode 1984)
- The Tripods: France: July, 2089 AD (TV Episode 1984)
- RiffTrax: Reefer Madness
- RiffTrax: Ator, the Fighting Eagle
Responses
Comments are closed.