Nukuin hyvin. Nousin 7.40, ei väsyttänyt juurikaan. #
Aamupuuron ohessa panin riisipuuron kiehumaan. Keitin kananmunia ja kuorin ja pilkoin muusijuurekset. #
Lakaisin nuoskalumet parvekkeelta ja oven edustalta, siinä tuli hiki. Ulkona nollakeli. #
Vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa, pyörällä. Koskelantie oli taas erittäin hyvin aurattu, Tervahovintie melkein yhtä hyvin (puhun tässä tietysti siis näiden viereisistä kl-väylistä), mutta baanalta oli viimeisin lumisade auraamatta, ja auraamatta oli myös yleensä hyväkuntoinen Tarmontien jatke. Mustasuontie oli onneksi aurattu, joskin yhtä pehmeästi kuin edelliskerrallakin, joten se oli samassa kunnossa kuin eilen siitä ajaessani. #
Nykyisellä ketjulla yhteensä 3107 km. #
Appelsiinit ovat nyt halpoja, ostin niitä pussillisen ja kotona söin muutaman pahimpaan himooni. #
Pesin loput multapuikulat valmiiksi, ettei tartte viikolla niitä pestä. #
Muusasin muusin ja söin kalapuikkojen kanssa. Sen jälkeen pötköttelin ja pelasin vapaakenttää. #
Join kahdeksan kupillista kahvia. Koodasin. #
Illalla kävin suihkussa. #
Viihdekulutus #
- John Cedars: The May 2019 Issue - Episode 20 - Watchtower: In Focus
- Konsertteja: Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonsertti 2018
- Musiikkia vanhasta Euroopasta: Konsertto neljälle cembalolle
- Musiikkia vanhasta Euroopasta: Zangarilleja
- Boiler Room: Teki Latex | Boiler Room Paris
- DJ Orion: Kahden tunnin säätiedote. Lumisade LIVE!
- RiffTrax: The Last Shark
- RiffTrax: Fever Lake