Nousin 6.55. Väsytti vähäsen. #
Kävelin salille. Tein hauikset normaalisti ja rintaa kevennetysti, lopuksi venyttelin puolisen tuntia. Olin unohtanut vesipullon matkasta, mutta eipä kyllä tullut paljon hikoiltuakaan. #
Kävelin kotiin. Söin riisipuuron, sitten kävin pyöräilemässä. #
Ajoin Nallikaristakin nyt metsäreittiä, ja Rantakurvin lintutornille saakka pääsikin ihan hyvin, mutta siitä tiellepäin oli sitten yhtäkkiä ihan jäissä vielä, joten palasin vähän matkaa takaisin, ja käännyin toiselle, nimeämättömälle polulle, joka näytti vähän parempikuntoiselta. Sekin muuttui kuitenkin pian jääröpeliköksi. Sinnittelin kuitenkin sen läpitte, ja sen jälkeen loppumatka sujuikin sitten aivan loistavasti. #
Kirjastoseurantien jälkeen vastaan tepasteli kaksi trimmattua, vaaleanruskeaa villakoiraa, ilman omistajia, irrallaan. #
Palatessani kävin Prismassa. Ostin polvituen, vaikka nyt ei taas ajaessa polvea särkenyt. Ennen lähtöä täällä kotona ollessani kuitenkin särki, ja ylipäänsäkin tuota tuntuu enimmäkseen särkevän silloin kun se ei ole käytössä, joten ajattelin käyttää tukea täällä kotona ollessani, en niinkään liikunnoissa. #
Lähtiessäni +7, palatessani +8, aurinkoista ja lämmintä heikosta, puuskittaisesta ja kylmästä tuulesta huolimatta. #
Kävin suihkussa. Söin päivällisen. Join neljä ja puoli kupillista kahvia. Aloittelin tämän kirjoittamista, ja tässä istuessani polvea alkoi sopivasti taas särkeä, joten istutin sen nyt tuohon tukeen. Ainakin näin alustavasti tuntuu oikein hyvältä, jo pelkästään tuen tuottama lämpökin. Tuota ei vain ohjeen mukaan saa pitää kuin 2-3 tuntia kerrallaan. #
Virittelin kotiverkkoa, koska NFS toimi turhan hitaasti tuossa NAS-siirrossa. Nythän se kannattaakin tehdä, kun se siirto viimein valmistui. #
Uusin Rifftrax-tilauksen, kun se oli umpeutumassa. #
Muokkaukset #
2019-04-26 14.43.48 | 2020-06-06 12.30.01 # |

Muuttumaton: Kirjastoseurantien jälkeen vastaan tepasteli kaksi trimmattua, vaaleanruskeaa villakoiraa, ilman omistajia, irrallaan. | Muuttumaton: Kirjastoseurantien jälkeen vastaan tepasteli kaksi trimmattua, vaaleanruskeaa villakoiraa, ilman omistajia, irrallaan. |
Poistettu: Palatessani kävin Prismassa. Ostin polvituen, vaikka nyt ei taas ajaessa polvea särkenyt. Ennen lähtöä täällä kotona ollessani kuitenkin särki, ja ylipäänsäkin tuota tuntuu enimmäkseen särkevän silloin kun se ei ole käytössä, joten ajattelin käyttää tukea täällä kotona | Lisätty: Palatessani kävin Prismassa. Ostin polvituen, vaikka nyt ei taas ajaessa polvea särkenyt. Ennen lähtöä täällä kotona ollessani kuitenkin särki, ja ylipäänsäkin tuota tuntuu enimmäkseen särkevän silloin kun se ei ole käytössä, joten ajattelin käyttää tukea täällä kotona ollessani, en niinkään liikunnoissa. |
Muuttumaton: Lähtiessäni +7, palatessani +8, aurinkoista ja lämmintä heikosta, puuskittaisesta ja kylmästä tuulesta huolimatta. | Muuttumaton: Lähtiessäni +7, palatessani +8, aurinkoista ja lämmintä heikosta, puuskittaisesta ja kylmästä tuulesta huolimatta. |
2019-04-26 14.41.00 | 2019-04-26 14.43.48 # |

Muuttumaton: Ajoin Nallikaristakin nyt metsäreittiä, ja Rantakurvin lintutornille saakka pääsikin ihan hyvin, mutta siitä tiellepäin oli sitten yhtäkkiä ihan jäissä vielä, joten palasin vähän matkaa takaisin, ja käännyin toiselle, nimeämättömälle polulle, joka näytti vähän parempikuntoiselta. Sekin muuttui kuitenkin pian jääröpeliköksi. Sinnittelin kuitenkin sen läpitte, ja sen jälkeen loppumatka sujuikin sitten aivan loistavasti. | Muuttumaton: Ajoin Nallikaristakin nyt metsäreittiä, ja Rantakurvin lintutornille saakka pääsikin ihan hyvin, mutta siitä tiellepäin oli sitten yhtäkkiä ihan jäissä vielä, joten palasin vähän matkaa takaisin, ja käännyin toiselle, nimeämättömälle polulle, joka näytti vähän parempikuntoiselta. Sekin muuttui kuitenkin pian jääröpeliköksi. Sinnittelin kuitenkin sen läpitte, ja sen jälkeen loppumatka sujuikin sitten aivan loistavasti. |
Lisätty: Kirjastoseurantien jälkeen vastaan tepasteli kaksi trimmattua, vaaleanruskeaa villakoiraa, ilman omistajia, irrallaan. | |
Muuttumaton: Palatessani kävin Prismassa. Ostin polvituen, vaikka nyt ei taas ajaessa polvea särkenyt. Ennen lähtöä täällä kotona ollessani kuitenkin särki, ja ylipäänsäkin tuota tuntuu enimmäkseen särkevän silloin kun se ei ole käytössä, joten ajattelin käyttää tukea täällä kotona ollessan, en niinkään liikunnoissa. | Muuttumaton: Palatessani kävin Prismassa. Ostin polvituen, vaikka nyt ei taas ajaessa polvea särkenyt. Ennen lähtöä täällä kotona ollessani kuitenkin särki, ja ylipäänsäkin tuota tuntuu enimmäkseen särkevän silloin kun se ei ole käytössä, joten ajattelin käyttää tukea täällä kotona ollessan, en niinkään liikunnoissa. |
2019-04-25 21.44.39 | 2019-04-26 14.41.00 # |

Muuttumaton: Nousin 6.55. Väsytti vähäsen. | Muuttumaton: Nousin 6.55. Väsytti vähäsen. |
Poistettu: Kävelin salille. Tein hauikset normaalisti ja rintaa kevennetysti, lopuksi venyttelin puolisen tuntia. | Lisätty: Kävelin salille. Tein hauikset normaalisti ja rintaa kevennetysti, lopuksi venyttelin puolisen tuntia. Olin unohtanut vesipullon matkasta, mutta eipä kyllä tullut paljon hikoiltuakaan. |
Lisätty: Kävelin kotiin. Söin riisipuuron, sitten kävin pyöräilemässä. | |
Muuttumaton: Ajoin Nallikaristakin nyt metsäreittiä, ja Rantakurvin lintutornille saakka pääsikin ihan hyvin, mutta siitä tiellepäin oli sitten yhtäkkiä ihan jäissä vielä, joten palasin vähän matkaa takaisin, ja käännyin toiselle, nimeämättömälle polulle, joka näytti vähän parempikuntoiselta. Sekin muuttui kuitenkin pian jääröpeliköksi. Sinnittelin kuitenkin sen läpitte, ja sen jälkeen loppumatka sujuikin sitten aivan loistavasti. | Muuttumaton: Ajoin Nallikaristakin nyt metsäreittiä, ja Rantakurvin lintutornille saakka pääsikin ihan hyvin, mutta siitä tiellepäin oli sitten yhtäkkiä ihan jäissä vielä, joten palasin vähän matkaa takaisin, ja käännyin toiselle, nimeämättömälle polulle, joka näytti vähän parempikuntoiselta. Sekin muuttui kuitenkin pian jääröpeliköksi. Sinnittelin kuitenkin sen läpitte, ja sen jälkeen loppumatka sujuikin sitten aivan loistavasti. |