Nousin 10.35. Väsytti vieläkin vähän. #

Ei ollut raejuustoa aamupuuroon, joten söin aamiaiseksi riisikakkuja ja pähkinätahnaa. Sitten kävin Prismassa ja apteekissa. +15 ja lähes pilvetöntä, mutta viilentävä tuuli onneksi. #

Apteekissa oli taas hämminkiä: kone ilmoitti, että viimeksi siellä käydessäni oli reseptilääkeostot unohdettu veloittaa. Olin aika skeptinen sen paikkaansapitävyyden suhteen, mutta maksoin ne edelliset sitten tämänkertaisten ostosten kanssa kuitenkin, kun ei siihen hätään ollut esittää omia todisteitakaan, ja se niiden järjestelmä vaikutti kuvauksen perusteella aika luotettavalta. #

Mokasta vastuun ottanut työntekijä oli jättänyt hyvitykseksi pikakylmäpussin ja pari rakkolaastaria, mikä oli ihan herttaista, ja olin itse enemmänkin hänen puolestaan pahoillani, sillä noiden reseptilääkkeiden toimittamisessa näyttää olevan tolkuton määrä yksityiskohtia muistettavaksi, enkä itse kykenisi ollenkaan käsittelemään siitä aiheutuvaa stressiä, epäonnistumisista puhumattakaan. #

Kotona tarkistin asian luonnollisesti omasta kirjanpidostani, ja kuitti ja tiliote todistivat minun maksaneen ne lääkkeet jo silloin viimeksi. Poljin siis takaisin apteekkiin, yhytin aamuisen aspan (joka sattui nyt onneksi olemaan myymälän puolella) ja kerroin kuinka juoni sakenee. Kuiteista otettiin kopiot, ja asiaa selvitellään huomenna tarkemmin laskijan kanssa. #

Inhimillinen erehdys olisi jo sekin ollut harvinaista, mutta aamulla saamani järjestelmän kuvauksen perusteella tämä haiskahtaa minusta nyt bugilta, sillä jos järjestelmä toimisi kuvatulla tavalla, tuon tänään tapahtuneen toisen veloituksen ei pitäisi olla mahdollista, eikä minulla ole syytä epäillä järjestelman kuvauksen paikkaansapitävyyttä (sillä kuvauksen mukainen olisi viisaasti suunniteltu järjestelmä). #

Toinen vaihtoehto on tietenkin, että joku inhimillinen toimija on siellä yrittänyt vetää välistä. Mutta sellaista olisi kyllä erityisen typerää yrittää minun alle viidenkympin ostoksillani, eikä esim. jonkun toisen migreenilääkityksellä. Jollei sitten yritä pysytellä tutkalta piilossa keräilemällä useampia pieniä summia. #

Kotona paistoin kaalikanan, sitten söin päivällisen. Keitin kokeeksi tattarihiutaleita pottumuusijauhon pohjaksi, sillä niistä hiutaleista tulee yksinään niin paha puuro, että en ole kyennyt syömään. Pottumuusisekoituksena se oli vähemmän pahaa, mutta tietysti silti pahempaa kuin pottumuusi yksinään, ja maistui enemmän puurolta kuin muusilta. #

Join kahdeksan kupillista kahvia ja kirjoittelin tätä. #

Leikkasin tukan ja parran ja kävin suihkussa. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.