Nousin 9.06. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Kävelin salille. Toivontien päässä oli kyltti Kaarnatien kl-väylän käyttökiellosta. Baanatyöt siellä tekeillä. #

Salillla tein selkää ja ojentajat. Hieman heikoilta tuntuivat molemmat, eikä sykekään oikein noussut. #

Kävelin kotiin. Vesisateen mahdollisuutta oli luvattu, mutta poutaista oli vielä. #

Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Aloittelin tämän kirjoittamista. Hoitelin sekalaisia kanbankortteja. Join kolme ja puoli kupillista kahvia. #

Sade alkoi alkuiltapäivästä viimein. Aamupäivällä olisi ollut ihan hyvä pyöräilykeli, mutta onneksi sentään eilen ajoin 110 km varastoon, kun oli viimeisiä todella lämpimiä päiviä tälle kaudelle, ja tuon sateen pitäisi nyt ennusteen mukaan jatkua ainakin tämän viikon. #

Viihdekulutus #