Nousin 8.45. Olisi tehnyt mieli vielä jatkaa nukkumista. #

Kävelin salille. Podcastien kuuntelu pätkii jostain syystä aina Kauppaseurantien kohdalla. Yritin nyt kyylätä että meneekö puhelimesta siinä kohtaa bluetooth-kuvake tai jotain, mutta ei. #

Perämiehentiellä pientareelta tielle lyllersi horsmakiitäjän toukka. #

Horsmakiitäjän toukka asvaltilla. Pää vasemmalla, perä oikealla. Horsmakiitäjän toukka edestä

Tarkennus epäonnistui, mutta edestäpäin varsin lempeän näköinen, ihan kuin joku animehahmo. #

Salilla tein rintaa ja hauikset, varsin hyvin. Lopuksi tein lihashuoltoa tunnin. #

Kävelin kotiin. Perämiehentiellä lensi iso perhonen, jolla suruvaipan siipien vaalea ulkoreuna, mutta tummanruskean tilalla oli vaaleanruskeaa. ”Yksilökohtaista vaihtelua ulkonäössä suruvaipalla ei käytännössä ole”, sanoo Wikipedia, joten en tiedä sitten. Ehkä päivänvalo vain teki tepposet. #

Aiemmin tällä viikolla näin Topeliuksenpuiston reunalla neitoperhosen#

Huoltomies oli soitellut, joten soittelin takaisin, ja se aikoi käydä avaamassa jonkun (varmaan lukkojen taakse jääneen) oven ja tulla sitten. Kävin suihkussa, raastoin porkkanoita ja keitin riisiä. #

Huoltomiehet tulivat kun olin syömässä. Asensivat uuden kahvan parvekkeenoveen, ja säätivät samalla ulko-ovea, jonka senkin lukitus oli sopivasti juuri eilen alkanut temppuilla. #

Syötyäni kävin Prismassa. Ostoslistalla oli tummaa puuroriisiä, vaaleaa puuroriisiä, basmatiriisiä, riisikakkuja, riisijuomaa. Paljon muutakin sentään. #

Apteekin kohdalla liikennevalotolpan päässä on joku kameran näköinen musta anturiboksi, en ole nähnyt siinä sellaista aiemmin. En ole myöskään nähnyt poliisin teknisen valvonnan kylttejä, joten en tiedä onko se kamera vai joku muu anturi. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Operoin kiintolevyjä (ohjelmallisesti) ja säädin varmuuskopiointisysteemejäni. #

Söin riisipuuron. #

Jatkoin avoimen säädatan ronkkimista. #

Viihdekulutus #