Otin vanhan Sonyn puhelimen eilisiltana uusiokäyttöön unimittarina. Olen joskus aiemminkin kokeillut, mutta siitä on varmaan jo 10 vuotta. #

Nousin 9.00. Väsytti jonkin verran. #

Aamupuuron syötyäni kuorin, pilkoin, keitin ja pakastin porkkanoita ja keitin kananmunia, sitten vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa. #

Vähän hutera olo oli, ihan kuin lievä krapula, ilman särkyjä. Join kyllä eilisiltana tolkuttomasti, vettä, että nestevajaus ei ainakaan pitäisi olla. Luultavasti vain väsymystä edelleen. #

Pysähdyin poimimaan baanan varrelta yksien sinne hylättyjen hajonneiden aurinkolasien linssit. #

Siitä ehkä 10 metrin päässä oli pikkujyrsijän raato. #

Kotona jatkoin ruuanlaittoa: keitin ja pakastin riisipuuron, paistoin kaalikanan ja silppusin salaatin. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. #

Asensin aurinkolasien linssit sarastusvalon kellon himmentimiksi. Minulla oli siinä jo aiemmin samanlainen ratkaisu, mutta olin hukannut sen linssiparin jonnekin. #

Keitin pottuja ja porkkanoita, paistoin kalapuikkoja ja söin päivällisen.  #

Pötköttelin ja pelasin vapaakenttää. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Aloittelin tämän kirjoittamista. Säädin koodia. #

Kävin suihkussa. #

Viihdekulutus #