Nousin 8.31. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset, olkapäät ja ojentajat, keskinkertaisesti. #

Kävelin kotiin. Topeliuksenpuiston laidalla nuori neiti pysäytti kysyäkseen tietä Linnanmaalle. Neuvoin, kerrankin ihan oikein, vaikka olisin kyllä voinut lisäksi sanoa, että kunhan baanalle pääsee, niin sitten ei voi eksyä. Puhelinkin sillä näytti olevan, mutta se oli ehkä Applen laite#

Kävin suihkussa, söin päivällisen ja sitten pötköttelin ja tyhjensin syötteenlukijaa ja pelasin vapaakenttää. #

Aloittelin tämän kirjoittamista. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Korjasin Nexuksen buuttisilmukan, tai ainakin tein sille niksin (2/6 suoritinydintä kytketään pois päältä), ja se on nyt ollut silmukoimatta ainakin tämän illan. #

Alun perinhän suunnittelin tuon avaamista, mutta Louis Rossmann sanoi EI#

Päätä särki tänään taas eri lailla, laajemmin, mutta vaimeammin, ja lähinnä vain salilla pinnistellessäni ja sitten taas iltapäivästä alkaen. Paranemaan päin tuntuisi olevan, kun ei viime yönäkään tuntunut (muistaakseni) yhtään. #

Viihdekulutus #