”Maailma tulee vasta silloin todella esiin kun ihminen tajuaa, ettei hänellä ole enää mitään. Se on kaaoksen ja epävarmuuden tärkein tunnuskuva, toivottomuuden pimeä hetki, jolloin ihminen ei voi muuta kuin huutaa tuskaansa. Silloin ihminen löytää itsensä maailmasta, jossa ei ole enää toivoa – ja edessä häämöttää vain loppumaton tyhjyys, joka hänen pitää itse joka hetki valinnoillaan täyttää.” #
”Illalla, kun on nukahtamassa, on onnellisimmillaan; aamulla kun herää, epäonnellisimmillaan. Niin on kaiken elämän laita: syntyessään vauva itkee, kuollessaan vanhus hymyilee. Elämä on siis jotakin epätoivottua ja turhaa. Sillä ei ole muuta merkitystä kuin se, minkä me sille annamme. Parhaimmillaankin elämä on silkkaa kärsimystä, eikä kärsimys ole vain turhaa, mutta useimmiten myös täysin haitallista.” #
Kun on
”Maailma tulee vasta silloin todella esiin kun ihminen tajuaa, ettei hänellä ole enää mitään.”
Olipas poikkeuksellisen hieno elokuva-arvio. Tai artikkeli tai essee tai mikä nyt olikaan. En juuri välitä kauhuleffoista mutta tämä alkoi hitusesti kiinnostaa.
Minähän en kanssa kauhuelokuvia uskalla paljon kattella, ja sitten tämmöisten kohdalla olen aina ristipaineessa, kun teos muutoin vaikuttaa niin kiinnostavalta.