Näin unta, että tapoin sääskiä sähkölätkällä niin että se syttyi lopulta palamaan. Jätin sen palamaan ja jatkoin lätkimistä toisella lätkällä. #

Sitten olin armeijassa sota-aikana, mutta linjojen takana huollettavana joukkueeni mukana. Käsissäni oli isoja rakkoja ja paiseita, joten menin lääkärille leikkauttamaan ne pois. Arvelin, että saattaa tehdä kipeää, mutten tuntenutkaan yhtään mitään, kun se niitä leikkeli. #

Nousin 6.25. Väsytti noustessani, mutta ylös päästyäni ei sitten onneksi enää, paitsi alakropan lihaksia. #

Kävelin salille. Tein rintaa ja hauikset, lopuksi tunnin lihashuoltoa. #

Kävelin kotiin. Kävin suihkussa, sitten kiristelin laverin jalat. Poliisi ilmoitti uuden henkilökorttini saapuneen, joten kävin noutamassa sen Koskelan K-marketista, jossa en tätä ennen ole vielä kertaakaan käynyt. Se taisi olla Siwa vielä Ouluun muuttaessani. Oikein ystävällistä asiakaspalvelua sielläkin nyt, asian virallisuudesta huolimatta. #

Aloittelin tämän kirjoittamista. Tyhjensin syötteenlukijaa. #

Söin päivällisen. Silppusin salaatin. #

Traktori tuli takametsään keräämään kaadetut kuuset pois. Pikkupakkanen lauhtui pois, tilalle tuli lumisade. #

Janne toi Mantan hoitoon. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Ihmettelin Googlen tilankäyttöä, eritoten kuvien osalta, kun niidenhän pitäisi olla ilmaisia myös syömänsä tilan osalta (laaturajoitteisina). Löysin sitten kuvien asetuksista ”Palauta tallennustilaa käyttöön” -napin (”Recover storage” englanniksi), jolla saisi sen kuvien nyt syömän 5,5 Gt vapautettua. #

Tutkin tuota tilankäyttöä, koska mietin, olisiko minulla jossain tarpeeksi tilaa offsite-varmuuskopioille (edes kriittisimmistä tiedostoista). #

Käytin Mantaa ulkona, ja palautin sen sitten kotipihassa taas Jannelle ja Vilmalle. #

Viihdekulutus #