Nousin 6.06. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Salille lähtiessäni kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. #

Ulkona tiet olivat ihan silkkaa silojäätä. #

Poljin ihan hyvän sisäpyöräilyn (FTP 2,62). Toiseksiviimeisen osion jaksoin juuri ja juuri, viimeisessä olin sitten ihan sibs. #

Älysin viimein, että siinä pyörän mittarissa voin säätää FTP-arvoa, ja kun olin säätänyt sen omiani vastaavaksi (220:een pyörän normaalisti ehdottamasta 325:stä), tehonäytön värikoodausta oli paljon helpompi noudattaa kuin tähän saakka. Vain seisoen polkeminen hyppää yhä heittäen yli sen mitä ohjelma haluaisi. #

Kävelin kotiin. Vasta takaisin Toppilan kulmille päästyäni ajoi soransirottaja vastaan. #

Panin riisiä kiehumaan ja sitten kävin suihkussa. #

Kaupungin tekstiviestipalvelukin havahtui varoittelemaan katujen liukkaudesta. Mikä lie krapula-aamu niillä siellä tänään. #

Söin päivällisen. Vein pyykit pyörimään. #

Pötköttelin, tyhjensin Youtube-puskuria ja purin palapeliä. #

Kävin siirtämässä pyykit kuivausrumpuun, tekniset toin tänne ja ripustin. #

Kirjoittelin tätä. Tyhjensin syötteenlukijaa. #

Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. #

Jatkoin palapelin purkua. #

Söin riisipuuron. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. #

Join 5 kupillista kahvia. Leikkasin videoita. #

Kävin kävelyllä ja mennen tullen Prismassa (mennessäni käväisin siellä vessassa). +3, tihkua ja myöhemmin räntää. Kadut jo enimmäkseen sulat, että sen puolesta ihan hyvä kävellä, joskin myös aika pimeää. #

Panin ulkovaatteet pyykkikoneeseen pyörimään ja kävin suihkussa. Söin makaronilaatikkoa, sitten viimeistelin tämän. Jännäsin vähän, että jos makaronilaatikosta ei tullut hyvää, niin sitten sitä joutuu jäystämään väkisin monta päivää, mutta kyllä se onneksi ihan syötävää oli. #

Viihdekulutus #