Heräsin joskus puoli neljän maissa, eikä sen jälkeen jostain syystä nukuttanut enää kunnolla. Olin kyllä nähnyt taas jotain unta, josta herätessäni olin taas helpottunut siitä, että se oli vain unta, ja oikeasti elän edelleen tätä samaa social distancing -elämää mitä olen jo vuosikaudet elänyt. #

Vähän sain kuitenkin onneksi vielä nukuttuakin. Nousin 7.03, eikä väsyttänyt kovin paljon. #

Kävelin salille. Tein selkää ja ojentajat, hyvästi oli voimia molemmissa. #

Viime viikolla siellä enin osa harvoista kävijöistä oli naisia, tänään (luullakseni) yhtä lukuunottamatta miehiä, ja joista enin osa meitä vakionaamoja. #

Kävelin kotiin. Kävin suihkussa, sitten meditoin puoli tuntia. #

Söin riisipuuron. Pötköttelin ja tyhjensin syötteenlukijaa. #

Katselin atomipommivideoita#

Söin päivällisen. #

Pötköttelin ja selailin Jodelista paikallisjuoruja. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Hoitelin sekalaisia kanbankortteja pois teelistalta. Katselin viraalivideoita#

Viihdekulutus #