Heräsin joskus puoli seitsemän maissa, eikä enää nukuttanut. Väkisin taas jatkoin vain makoilua, ja lopulta nukahdinkin vielä hetkeksi. #

Nousin 8.04. Ei väsyttänyt. Kurkku vieläkin kipeä, mutta jo selvästi parempi kuin eilen. #

Aamupuuron syötyäni tein vatsalihakset ja olkapäät kotikonstein. On se kyllä tyhjänpäiväistä nyhertämistä, ei sitä jaksais viikkoakaan. Lopuksi tein kolme varttia lihashuoltoa. #

Söin hirssipuuron, sitten kävin kävelyllä ja Prismassa. Pilvistä, +5, ja tuuli niin että haittasi kuuntelua. Kesäverkkareilla ja Contendeilla kävin, ja muuten ihan hyvä, mutta monin paikoin vettä niin paljon että jalat kastui, vaikka yritin kiertää ne jorpakot parhaani mukaan. #

Ostin Prismasta (mm.) kuumemittarin, kun eilen tuli mieleen, etteihän mulla olis edes millä mitata, jos pitäis. Niitä ei, kumma kyllä, ollut vielä hamstrattu kaikkia. Ei edes halvinta mallia, jollaisen ostin. #

Sekin toiminto vois kyllä ihan hyvin olla älyrannekkeessa. Mittaisi automaattisesti päivän mittaan, ja voisi piirtää niistä käyrää. #

En kyllä edes muista koska viimeksi olisin kuumeessa ollut, ehkä Jyväskylässä asuessani? #

Kotona kävin suihkussa. Kylpyhuone haisi ihan kahvilta sinne mennessäni. Kumma homma, ei ainakaan minun aiheuttamaa. #

Söin päivällisen, lämmitin porkkanapapukalapihvit ja raastoin porkkanoita. #

Join 3,5 kupillista kahvia ja kirjoittelin tätä. Säädin Wordpressiä. #

Viihdekulutus #