Illalla oli taas sierain niin tukossa, että piti käyttää dekongestanttia. Sen jälkeen nukuin oikein hyvin. #

Aamulla viimeisenä näin unta, että vastasin Motolla kyselyyn, mutta sen seurauksena puhelimeen asentui joku kiusallinen pornomato. Sen poistaminen ei ottanut millään onnistuakseen, ja lopulta sain selville, että vaikka onnistuisinkin siinä, niin puhelimen Android on niin vanha, ettei siihen ole paikkausta, jolla madon asentumisen voisi estää. #

Tosiasiassa Moton LineageOS on tälläkin hetkellä parhaiten tietoturvapäivityksissä ajan tasalla täällä olevista laitteista: huhtikuun päivitykset tulivat eilen. Samsungin laitteetkin, vaikka ovat yhä nimellisesti valmistajan tukemia, ovat taas kuukausia jäljessä. #

Nousin 9.09. Ei väsyttänyt. #

Keitin kilon pottuja, ja aamupuuron syötyäni paistoin kaalikanan. #

Kävin pyöräillen Prismassa. Kiersin vain Elektroniikkatien kautta, koska plusasteesta huolimatta oli koleamman tuntuinen keli kuin eilen. Pilvistä, luntakin vihmoi. #

Söin gnäkkileipää (hyvää!) ja pari appelsiinia. Pötköttelin, kuuntelin Misereren ja pelasin kiekkotiiltä. #

Hoitelin sekalaisia pikkuhommia. #

Söin päivällisen. Join 4 kupillista kahvia. #

Kävin saunassa. #

Liuotin suihkun suuttimesta kalkkia. Käytin limemehua, kun en muistanut, että siivouskomerossa olisi ollut kunnon kalkinpoistoainettakin. #

Muokkaukset #

2020-04-12 19.22.27 2020-04-13 12.59.33 #
Muuttumaton: Nousin 9.09. Ei väsyttänyt.Muuttumaton: Nousin 9.09. Ei väsyttänyt.
Poistettu: Aamupuuron syötyäni paistoin kaalikanan. Lisätty: Keitin kilon pottuja, ja aamupuuron syötyäni paistoin kaalikanan.
Muuttumaton: Kävin pyöräillen Prismassa. Kiersin vain Elektroniikkatien kautta, koska plusasteesta huolimatta oli koleamman tuntuinen keli kuin eilen. Pilvistä, luntakin vihmoi.Muuttumaton: Kävin pyöräillen Prismassa. Kiersin vain Elektroniikkatien kautta, koska plusasteesta huolimatta oli koleamman tuntuinen keli kuin eilen. Pilvistä, luntakin vihmoi.

Viihdekulutus #