Nukuin oikein hyvin. Nousin 8.35. Ei väsyttänyt, paitsi jalkoja. #

Panin potut kiehumaan, söin aamupuuron, keitin kananmunia ja paistoin kaalikanan. #

Pötköttelin, tyhjensin Youtube-puskuria ja pelasin kiekkotiiltä. #

Siirsin talvivaatteet ja nastakengät optimistisesti kaappiin. #

Vein kartonkia molokiin, muovia keräykseen ja kävin Prismassa. Jalat sen verran raskaat, että ajelin vain ihan suorinta reittiä. Apteekissakin kävin, Paro-tikkuja etsimässä, mutta ei niillä ollut. #

Portaikon alimmalle porrasvälille oli kaatunut varmaan ainakin kipollinen, jollei pieni pussillinen, koirannappuloita. #

+3, enimmäkseen pilvistä, vilpoinen tuulenhenkäys. #

Söin piirakanlopun, sitten pötköttelin taas. #

Join 4 kupillista kahvia. Säädin webpalvelinta. #

Tilasin Oriolalta salmiakkijauhetta ja niitä Paro-tikkuja. (Olisin voinut vannoa kirjoittaneeni eilen tai toissapäivänä, kuinka niitä paksumpia, ei-erikoisohuita ei löydy mistään muusta verkkokaupasta, mutta näköjään vain kuvittelin sen.) #

Kävin saunassa. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.