Nousin 9.57. Väsytti vieläkin. #

Aamupuuron syötyäni paistoin porkkanapapukalan, sitten kävin Prismassa. +20, mutta kohtalainen tuuli viilensi. #

Paistoin ja söin risoton. Järjestelin kuiva-ainekaappia äitiltä ylimääräisiksi jääneillä Tupperwaren purnukoilla#

Join 4,5 kupillista kahvia. #

Kävin pyöräilemässä myötäpäiväkierroksen. #

Ennen lähtöä virittelin järkkärin reppuun kiinni niin, että kuljetuksessa kamera oli repun takana, ja käytössä rinnan korkeudella, niin ettei roikkuessaan kolissut tankoon. Muuten ihan hyvä, mutta työläs vaihdella noiden kahden aseman välillä (kypärän kanssa piti ujuttautua pienestä reiästä), ja työläs myös pujotella paikoilleen, ja lopuksi irrottaa. Jonkin verran myös kolkkasi sykeanturia vasten. #

Pitäisi hommata ns. poikuusvyö, eli valjas, jossa kamera pysyy hölskymättä, ja josta sen saa kuitenkin myös nopsasti irti. #

Kypäräkamerakin oli mukana, mutten ollut muistanut kiinnittää siihen väliniveltä, joten jäi käyttämättä. En kylläkään missannut sillä mitään, poislukien joku hassu kovakuoriaista (tms.) jahdannut perhonen Hiukkavaarassa. Muuten ei ollut perhosia kovin paljon siihen nähden miten lämmin ilma, mutta tuulikin kyllä aika kovasti. Auroraperhosia vartenkin hidastin ihan kävelyvauhtiin siellä niiden Hiukkavaaran vakipaikassa, muttei niitäkään nyt ollut. #

Kyynraato oli kuntoradalla keskellä ei-mitään, ja kivitasku olisi varmaan jäänyt kuvaamatta ilman järkkäriä. #

Kuntoradalle oli ajettu lisää pehmeää hiekkaa, vittumainen ajettava. Nelostien alituksen kuopatkin oli peitetty, niin paljolla hiekalla että ihan vittuilulta vaikutti sekin. Varsinkin kun heti siinä perässä olevat möykyt oli jätetty sikseen. #

Hietasaaren rannassa (Pookipolun vierellä) on lampaita. Ollut jo kauan, mutta vasta nyt muistin täällä kotonakin. #

14-päinen lammaslauma. Taustalla vehreää rantakaislikkoa.

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.