Näin ahdistavia psykopaattiunia, koska eilisiltana katselin Vuoksi ja luode -Poirotin, jossa on kohtalaisen uskottava psykopaattihahmo. #
Nousin 6.24. Ei väsyttänyt juurikaan, eikä tehnyt mieli nukkuakaan, kun aina vain psykopaatteja. #
Aamupuuron syötyäni kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. +6, lähtiessäni umpipilvistä, vasta loppumatkasta alkoi vähän rakoilla. Tuuli haki suuntaa ja vauhtia, lounaasta sitten lopulta asettui kohtalaisesti puhaltamaan. Sitä vastaan polkiessa olisi jo pitänyt olla paksummat hanskat, näppejä vähän meinasi palella. #
Heikinharjussa taas korppi lenteli, sen kummempia eläinhavaintoja ei. Tuulenkaadot oli jo siivottu pois, ripeätä! Myös isot läntit mäntyjä oli moto kaatanut eilisen ja tämänpäiväisen lenkin välillä Hiukkavaarassa (suunnitteellisten/kuvitteellisten Merkkisoitontien ja Kuviomarssin väliltä). #
Ajoin kokeeksi Pirttilammenpuiston läpi, kun sieltä kulkee uusi kuntorata (mm. Kaakkurin liikuntamaahan). Ei sieltä kautta Metelinpuistoon ajaen kuitenkaan juurikaan vähemmän mutkia ollut kuin tavallista reittiäni, joka kulkee asuinalueen läpi. #
Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Pötköttelin ja täyttelin nonogrammeja. #
Join 3,5 kupillista kahvia. Hoitelin sekalaisia silppuhommia. Koodasin. #