Näin taas perhosunta. Vissiin ensimmäistä kertaa eläessäni odotan kesää, ja ylipäänsä pitkästä aikaa elämässäni on jotain mitä odottaa, perhosten takia. Ei minusta mitään lepidopterologia tule, mutta vieläkin vain ajatus takaisin niiden jahtiin pääsystä tuntuu maagisella tavalla inspiroivilta. #

Sitäkin isompi maaginen voimanlähde on veljenpoika. Toissa yönä kotiin tultuani kaivoin heti ensimmäisenä repusta äitin pikkumiehestä teettämän kuvataulun ja ripustin sen seinälle. Järki kytkeytyy täydellisesti pois päältä, kun sitä hymynaamaa katselee, ja mahdotonta olla enää huonolla tuulella. #

Nousin 8.40. Ei väsyttänyt kovin paljon, mutta olisi tehnyt mieli nukkua vieläkin. #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset ja olkapäät. Heiveröisiä olivat, ja oikea olkapää on taas kipeä. Mikä lienee siellä paskana, kun ei parin viikon levollakaan parane. #

Porukkaa oli edelleen hyvin vähän. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen, sitten pötköttelin ja tyhjensin syötteenlukijaa. #

Join 3,5 kupillista kahvia ja korjasin levypalvelimen ajastinta (koodia, jota eilen perkasin), sitten virittelin kaksivaiheista tunnistautumista kotiverkon koneille. #