Näin taas unta, että yritin kuvata perhosta, joskin järkkärillä tällä kertaa. Perhonen oli suhteellisen iso, sen siivet kellanvihreät, ja se oli ulkona hämmästyttävän varhain keväällä (vaikka maa oli kyllä jo sulana). #

Nousin 6.46. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävelin salille. Tein kohtalaisen jalkatreenin. Porukkaa oli ehkä vähän enemmän kuin eilen. #

Kävelin kotiin. Söin riisipuuron. Koodasin. Viimeistelin Kapsin palvelinpäivitystä. Join 3,5 kupillista kahvia. #

Kävin kävelyllä ja mennen tullen Prismassa. Palautin Airamin lampun, ja sain tilalle uuden. Täysin samanlaista siellä ei ollut, joten otin lähimmän vastaavan, joka oli 6-wattinen 2700 kelvinin LED (lumeneita samat 470 kuin entisessä). #

Tajusin, etten männäjouluna syönyt yhtään konvehtia, joten ostin konvehtirasian. Ja pitkästä aikaa myös Ötkerin pakastepizzan illalliseksi. #

Asteen aamuista kireämpi -15, mutta jo lauhtumaan päin, ja kotiin palatessani enää -13. #

Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Päivitin Mediawikin. #

Viihdekulutus #