Nousin 8.10. Väsytti vähäsen. #
Kävelin salille. Tein selkää ja olkapäät, keskinkertaisesti, ja lopuksi kolme varttia lihashuoltoa. Porukkaa oli saman verran kuin eilen. #
Siellä on asennettu hiljalleen uutta palapelikumimattoa, joka haisee ihan lakkalikööriltä. #
Kävelin kotiin. Söin hirssipuuron. Paistoin porkkanapapukalan. #
Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Join 3,5 kupillista kahvia. Tyhjensin syötteenlukijaa. #
Jalat ja kroppa niin puhki, etten taas tolpillani meinannut pysyä, mutta pakko oli käydä vähän pyöräilemässä. #
Vein muovia keräykseen, ja vähäsen vain tosiaan aioin ajella, mutta oli niin hyvä keli (+2 °, selkeää, tuulta enää puolet eilisestä), ja niin hyvästi jo sulanut reitti, että melkein täyspitkän lenkin tulin lopulta tehneeksi. Hiekoitushiekat olivat vielä kaikkialla koskematta, mutta mikäs niitä pitkin oli uudenkarhealla takakumella ajellessa, kun pitoa piisaa. #
Metsäreitin Herukan-pää oli saman näköinen kuin viime huhtikuussa: #
Tuolloin reittikin oli vielä monin paikoin jäinen, ja varsinkin Ritaharjun kaljamat olivat aika karmeat vielä pitkään sen jälkeenkin, mutta nyt ei ollut jäätä sielläkään yhtään. Ja Risuniitynkin läpi pääsi nyt Raitotien Rajakylän-päähän ihan sulia pitkin. #
Risuniityssä fasaanikukko tepasteli tiellä. #
Muistin varoa (tänään kaupungille raportoitua) Poikkimaantien rengasrikkovaaraa, mutta se näyttikin jo poisrälläköidyltä. #
Kaupassakaan en ollut aikonut käydä, mutta oli jo niin heikko olo Limingantulliin tullessani, että pakko oli käydä haukattavaksi bari suklaa-batucada, ja samalla sitten muutkin ostokset, kun peräti muistin ostoslistan (mm. lisää härkäpapurouhetta) ulkoa. Eipähän tarvi huomenna käydä, vaikka oli siellä kyllä jo tänään semmoinen ryysis, että tuskin on huomenna paljon sen pahempi. #
Sen jälkeen jaksoin sitten kiertää Hietasaartakin pitemmän kautta, ja aika hyvin sielläkin oli reitti jo sulaa, vaikka rällikköä toki, ja Pookipolku vielä enimmäkseen jäissä, Nallikari samoin, joten Pöljän päässä en edes käynyt. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #
Livedraamaa iltasafarilla! (RIP antilooppi.) #
Muokkaukset #
2021-03-31 20.25.47 | 2021-04-01 09.50.26 # |
---|---|
Muuttumaton: Nousin 8.10. Väsytti vähäsen. | Muuttumaton: Nousin 8.10. Väsytti vähäsen. |
Poistettu: Kävelin salille. Tein selkää ja olkapäät, keskinkertaisesti. Porukkaa oli saman verran kuin eilen. | Lisätty: Kävelin salille. Tein selkää ja olkapäät, keskinkertaisesti, ja lopuksi kolme varttia lihashuoltoa. Porukkaa oli saman verran kuin eilen. |
Muuttumaton: Siellä on asennettu hiljalleen uutta palapelikumimattoa, joka haisee ihan lakkalikööriltä. | Muuttumaton: Siellä on asennettu hiljalleen uutta palapelikumimattoa, joka haisee ihan lakkalikööriltä. |
Viihdekulutus #
- This Is Actually Happening 78: What if you narrowly escaped with your life?
- ElectroBOOM: ELECTRIC VEHICLES & My Tesla Model 3 Review
- Mixmag: Carl Cox, Charlotte de Witte, Fatboy Slim, Nastia, Jamie Jones & more B2B | THE LAB 10 YEARS
- Dr. Becky: Is the "Methuselah" star older than the Universe?
- wildearth: WildEarth Live Safari Drive
- RiffTrax: The Magic Sword