Nousin 6.47. Väsytti vähäsen. #

Kävelin salille. Tein jalkatreenin, raskaan tuntuisen. Polvi kesti hyvin, vaikka eilen vielä oli kipeä. #

Kävelin kotiin. Söin riisipuuron, sitten kävin pyöräilemässä. #

Kadut kohtalaisen hyvässä kunnossa jo. Jäätiköitä oli vielä Pateniemessä, Vaalantien varrella, Ritaharjussa ja Iinatissa. Hiekkojen lakaisua ei vielä ollut aloitettukaan, paitsi kuulemma kaupungin keskustassa#

Herukka-Ahvenoja-metsäreitti oli vielä lumen alla ja pari latuakin siinä. #

Herukka-Ahvenoja -kuntoradan Herukan-pää. Rata on lumen peitossa, ja sen molemmilla laidoilla kulkee hiihtolatu.

Viime vuonna olin siellä vasta 28. päivä nuuskimassa ensimmäisen kerran, ja toukokuun puolivälissä ajoin sen ensimmäisen kerran#

Palasin takaisin sen verran, että Aaltokankaantien kautta Raitotielle, ja sieltä sitten vanhaa reittiä. Se Raitotien kl-väylän länsipääkin oli nyt asvaltoitu, viime vuonna siellä oli pitkät pätkät työstettävinä. #

+7,8, enimmäkseen pilvistä, ja Raitotiellä kohtalainen vastatuuli, joka Poikkimaantien sillalla äityi kovaksi. Loppumatka Pulla-Pirtiltä kotiin sitten myötätuulta. #

Kävin Limingantullin Prismassa. Sieltä lähdettyäni piti Nuottasaarentieltä kääntyä kaupungin suuntaan, kun pyörätie tehtaalle on vieläkin suljettu (oli jo viime vuoden puolella). Yritin etsiä tietoa siitä, mutten löytänyt. #

Se poislukien ajelin suoraan kotiin, koska jäätiköiden sun muiden takia oli jo aika myöhäistä. En siis jäänyt saarille kiemurtelemaan niin kuin tavallisesti aina. #

Kotona kävin suihkussa ja sitten pesaisin pyörän enimmät ravat. Söin päivällisen, lämmitin porkkanapapukalapihvit ja raastoin porkkanoita. Lepäilin hetken, sitten join 3,5 kupillista kahvia ja kirjoittelin tätä. #

Tavallisesti menee viikkoja tai jopa kuukausia, ettei tule yhtään etanapostia, mutta tänään luukku on käynyt jo kolmesti: ensin remonttifirma tiedotti remonttijärjestelyistä, sitten osoitteellinen kaupallinen tiedote ja kotiin palattuani vielä kansalaiskirje koronaviruksesta#

Ja kiinalaisella on näköjään puheluaika aina näin kuun 8. päivä#

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.