Nousin 7.58. Ei väsyttänyt, ennen kuin erehdyksessä nielaisin taas iltalääkkeet aamuisten sijasta. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Selkeää, lähtiessäni +4,5, palatessani +9 jo. Eilistä enemmän tuulta (idästä nyt), ja voimistuvaa. #

Viisi nokkosta siellä täällä. Korppi nousi Iinatissa pientareelta puun alaoksalle. Näin sen ohi ajaessani aivan lähietäisyydeltä, mutten jäänyt enempää häiritsemään sen touhuja. #

Aika tehottomat jalat jo, mutta pitää ajella nyt, kun on vielä selkeää ja poutaa. Loppuviikon ennuste pilvenee, kylmenee ja sateleekin. #

Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten pötköttelin ja täyttelin nonogrammia. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Kirjoittelin tätä. Tyhjensin syötteenlukijaa. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Nälkä iski Risuniittyyn tullessani, joten pysähdyin kuntoradan päässä syömään patukan. En tiedä auttoiko se, mutta ainakin jaloissa tuntui olevan aamuista enemmän voimia sitten, kun heikotus oli mennyt ohi. #

Vain kolme (oletettavasti) nokkosta lisää kertyi laskuriin, vaikka lämmintä oli asteen verran aamuista enemmän, ja tuulikin loppua kohden heikkeni taas. Kuovi Oritkarissa lauloi lentäessään. #

Kävin Limingantullin Prismassa. #

Kotiin palattuani panin ajokamppeet koneeseen pyörimään ja kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Pötköttelin, tyhjensin Youtube-puskuria. Ripustin pyykit. #

Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #