Näin unta, että kuulin F-Securen käyttävän työkoneissa (fyysisellä lisäkortilla toteutettua) teknologiaa nimeltä RCIT (tjsp.), ja yritin selvittää mistä siinä on kyse. Sen verran sain selville, että se liittyi jotenkin salausavaimiin ja siihen, että data on pakostakin selkokielisenä muistissa salauksen avaamisen jälkeen. (Ehkä lisäkortti käytti homomorfista salausta, tai ainakin sen inspiroima oli tämä juoni.) #

Nousin 8.14. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Lämmitin porkkanapapukalapihvit. #

Pötköttelin, tutkin tabletin Android-päivitystä (11), tyhjensin syötteenlukijaa. #

Koodasin. #

Söin hirssipuuron. Join 3,5 kupillista kahvia. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. +10 lähtiessäni, palatessani +12, kohtalainen ja voimistuva itätuuli. Alkumatkasta puolipilvistä, kuntoradalle päästessäni pilvistyi ja idästä tuli saderintama, jonka loppupään vitkastelustani huolimatta saavutin Talvikankaalle tullessani, ja oli ohi Valkiaisjärventielle tullessani#

Pilvistä oli sieltä sitten Nallikariin saakka, mutta ihan hyvä toisaalta, kun pitkät päällä olisi hiki tullut. #

Järkkäriäkin ulkoilutin, mutta vain lantun kuvasin siellä alun auringonpaisteissa, eikä sen jälkeen ollut edes vihernopsasiipiä sen vertaa kuin eilen, ja sateen alettua nakkasin kameran reppuun (jota juuri tämän varalta mukana raahasinkin). #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #

Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #