Nousin 5.44. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Lähtiessäni vajaan +6 ° ja puolipilvistä, palatessani reilun +8 ° ja enimmäkseen selkeää, luoteistuuli voimistui kohtalaiseksi. Ei kummoisempia havaintoja, nopsasiivetkin vasta vähän lämmittelivät siipiään. #

Kävin Limingantullin Prismassa. #

Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten pötköttelin ja tyhjensin syötteenlukijaa. #

Söin piirakkaa. Join 3,5 kupillista kahvia. Päivitin Mediawikin. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Vajaan +10 °, puuskainen ja kova tuuli, vain alussa vähän selkeää, loppumatkan melkein umpipilvistä. #

Sunnuntaista alkaen pitäisi ennusteen mukaan lämmetä. Olisi jo aikakin, kun tämä yhäkin tuntuu enemmän keväältä kuin kesältä. Tarkenee siellä kyllä ajella toki, mutta nytkään ei ollut elämää senkään vertaa kuin aamulla. Vain naakkoja ja yhden lantun (♂) kuvasin siellä alkupään auringossa. #

Poikkimaantien sillalla oli kastelurekka autotien tulppana. Ilmeisesti ihan juuri jumahtanut, kun letka alkoi kasvaa juuri siitä ohi ajaessani. #

Kotiin palattuani panin tattaririisiä kiehumaan, kävin suihkussa ja sitten söin päivällisen. Pötköttelin, luin uutisia. Viking Sallyn murhasta syytettyä ei kyllä pelkästään Ylen artikkelissa kuvatun perusteella pitäisi tuomita, niin huteran jutun ovat taas kasanneet. Ehkä näitä, että syyttäjä arvelee, ettei siitä tämän parempaakaan tulla koskaan saamaan, joten tällä on yritettävä. #

Aivastelututtanut koko viikon, ja nokka nukkumaan mennessäni tukkoinen. Ehkä siitepölyn syytä. Silmätkin tursuaa vettä aina ulkona, mutta se nyt ei ole mitään uutta. Olen aikonut tilata apteekista siihen jotain rohtoa, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. #

Muokkaukset #

2021-05-28 20.33.58 2021-05-29 15.36.57 #
Muuttumaton: Sunnuntaista alkaen pitäisi ennusteen mukaan lämmetä. Olisi jo aikakin, kun tämä yhäkin tuntuu enemmän keväältä kuin kesältä. Tarkenee siellä kyllä ajella toki, mutta nytkään ei ollut elämää senkään vertaa kuin aamulla. Vain naakkoja ja yhden lantun (♂) kuvasin siellä alkupään auringossa.Muuttumaton: Sunnuntaista alkaen pitäisi ennusteen mukaan lämmetä. Olisi jo aikakin, kun tämä yhäkin tuntuu enemmän keväältä kuin kesältä. Tarkenee siellä kyllä ajella toki, mutta nytkään ei ollut elämää senkään vertaa kuin aamulla. Vain naakkoja ja yhden lantun (♂) kuvasin siellä alkupään auringossa.
Lisätty: Poikkimaantien sillalla oli kastelurekka autotien tulppana. Ilmeisesti ihan juuri jumahtanut, kun letka alkoi kasvaa juuri siitä ohi ajaessani.
Muuttumaton: Kotiin palattuani panin tattaririisiä kiehumaan, kävin suihkussa ja sitten söin päivällisen. Pötköttelin, luin uutisia. Viking Sallyn murhasta syytettyä ei kyllä pelkästään Ylen artikkelissa kuvatun perusteella pitäisi tuomita, niin huteran jutun ovat taas kasanneet. Ehkä näitä, että syyttäjä arvelee, ettei siitä tämän parempaakaan tulla koskaan saamaan, joten tällä on yritettävä.Muuttumaton: Kotiin palattuani panin tattaririisiä kiehumaan, kävin suihkussa ja sitten söin päivällisen. Pötköttelin, luin uutisia. Viking Sallyn murhasta syytettyä ei kyllä pelkästään Ylen artikkelissa kuvatun perusteella pitäisi tuomita, niin huteran jutun ovat taas kasanneet. Ehkä näitä, että syyttäjä arvelee, ettei siitä tämän parempaakaan tulla koskaan saamaan, joten tällä on yritettävä.

Viihdekulutus #