Nousin 6.07. Olisi nukuttanut vielä. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Lähtiessäni vajaan +7, mutta selkeää ja lämpeni nopeasti, palatessani jo yli +10. Tuuli etelästä voimistuen ja lännen puoleiseksi kääntyen, mutta silti yhä heikohkosti. Metsässä vielä aika hiljaista, mutta nopsasiipien lisäksi paatsamoitakin, ja asvaltille palattuani paljon lanttuja. #

Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten pötköttelin, luin päivityksiä ja täyttelin nonogrammeja. #

Söin piirakanlopun. Join 3,5 kupillista kahvia. #

Varasin koronarokotusajan, kun olivat vaivihkaa nyt avanneet sen ajanvarauksen 1981 syntyneille ja sitä vanhemmille (Jodelista kuulin). #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lämpeneminen oli tyssännyt sinne reiluun kymppiin, ja tuuli melko kovasti ja vähän aamuista kylmemmän tuntuisesti, mutta selkeää edelleen, ja t-paidalla tarkeni kyllä, vaikkei takkikaan liikaa olisi ollut. #

Hyvästi oli taas perhosia: lanttujen lisäksi kolme neitoa (joista yksi kuollut) ja kaksi suruvaippaa, eli kevään aiemmasta triadista puuttuivat vain nokkoset. #

Ensimmäiset hopeatäplät ilmoitettu lounaissaaristosta eilen ja tänään. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, söin päivällisen ja sitten perkasin kuvasaalista. #

Viihdekulutus #