Nousin 8.38. Ei väsyttänyt juurikaan, olkapäätä särki. #

Leikkasin parran, keitin potut, paistoin kaalipapukanan, silppusin salaatin. Jumppasin olkapäät. #

Kävin Prismassa. #

Söin riisipuuron. Join 3,5 kupillista kahvia. #

Kävin ajelemassa metsäosion molempiin suuntiin. +17,5, eikä lämmennyt siitä yhtään. Puolipilvistä, kohtalainen tuuli. Ajokeliksi mainio, perhosteluksi vähän kehno, muttei hassumpi saalis siihen nähden. #

Amiraalit olivat kaikonneet, vain Jylkynkankaan OG oli sinnikkäästi asemissaan. #

Suo3:lla haapaperhonen! Näitä olikin jo nähty melkein tälläkin korkeudella, mutta pidin kyllä aika epätodennäköisenä vielä tänään, kun lämpötila alle 20 °, ja viime kesän havaintojen perusteella kuvittelin lajin lentävän lähinnä trooppisen kuumalla ja kostealla ilmalla. #

Viimekesäisiä arempi oli tämä vielä, mutta siltikin melkein Jylkynkankaan amiraalin veroinen. Näin kaksi muutakin yksilöä, mutta ne olivatkin sitten niin arkoja, että lensivät kohdalle satuttuani suoraan metsään, eivätkä palanneet. #

Vihernopsankin näin taas. Ei ollut ihan kokoruskea tämäkään, ja piilotti minut ruohonlehden taakse. #

Talvikankaan takana rupikonna, ja Kalimenojan mutkassa tosi tumma pursuhopeatäplä#

Kukankin kuvasin pitkästä aikaa, kun oli ainut väriään siellä puskassa. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin salaattia ja panin kesäkurpitsarisoton tulille. #

Perkasin kuvasaalista. #

Söin kesäkurpitsarisoton. Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #